Nyt Maxissa: Oscarillakin palkitun megatähden konserttielokuva debytoi suoratoistossa

Pikkumonstereille nannaa!

26.5.2024 10:00

Lady Gaga debytoi nyt uuden konserttielokuvansa suoraan faniensa kotisohville. Gaga Chromatica Ball -niminen konserttispesiaali onkin lisätty uuden Max-suoratoistopalvelun katselukatalogiin tänään sunnuntaina 26. toukokuuta.

Spesiaali nauhoitettiin osana Gagan vuoden 2022 The Chromatica Ball -maailmankiertuetta. Materiaalia kuvattiin kyseisen vuoden syyskuussa Los Angelesin Dodger-stadionilla järjestetyllä keikalla.

Chromatica on Lady Gagan kuudes studioalbumi, joka sai ensijulkaisunsa keväällä 2020. Tuolloin käynnissä olevan pandemiatilanteen vuoksi albumin konserttikiertuetta jouduttiin lykkäämään parilla vuodella eteenpäin.

Gaga päästään näkemään tänä vuonna jälleen myös valkokankailla, kun hän tähdittää Joaquin Phoenixin kanssa Joker: Folie à Deaux -elokuvaa.

Alla Gaga Chromatica Ball -konserttielokuvan virallinen traileri.

YouTube video