Nyt mennään syvemmälle helvettiin! Aika on kypsä verisemmälle Hellboylle

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat Lawrence Gordon ja Lloyd Levin näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta. Myös toimintakauhufantasian kenttä oli muuttunut vuosien vieriessä fanien osoittaessa valmiutensa katsoa myös rankempia ja graafisempia R-ikärajan tarinoita.

Hellboy-sarjiksella on nimissään vaikuttava ennätys: sitä on julkaistu enemmän yhden tekijän alla kuin mitään muuta edelleen jatkuvaa sarjakuvaa. Mike Mignola on kertonut luomansa hahmon tarinoita yli 20 vuotta, joten Lawrence Gordonilla ja Lloyd Levinillä oli mistä valita. Lopulta tuottajat päätyivät vuosina 2008–2009 ilmestyneeseen The Wild Hunt -tarinaan, jossa kerrotaan Hellboyn syntytarina. Lisäksi mukaan on otettu elementtejä lukuisista muista Mignolan sarjiksista.

Koska sovitus on yhdistelmä useasta tarinasta, käsikirjoittaja Andrew Cosby ja Mignola tekivät yhteistyötä alusta loppuun asti.

– Olen tehnyt Hellboyta 23 vuotta, Mignola kertoo. – Materiaalia on niin paljon, että olen ainut, joka tietää miten palaset sopivat toisiinsa. Käsikirjoittaja kertoi tarinan ja palaset, jotka halusi meidän yhdistävän. Minun tehtäväni oli sanoa: ”Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta nämä eivät sovi yhteen”, tai: ”Näiden väliin tarvitaan jonkinlainen silta”, tai ”Käytetään tämän palasen sijaan tätä.”

Levinin mukaan elokuva myös laajentaa Hellboyn maailmaa ankkuroimalla sen 2000-luvulle.

– Miken tarinoissa on aina menneiden aikojen tuntua, tuottaja sanoo. – Nykyhetkeen sijoittuessaankin niissä on jotain muinaista. Keskustelimme siitä, miten sitoisimme sen tähän aikaan. Niinpä sarjakuvien metsien ja muiden alkukantaisten ympäristöjen lisäksi tarinamme tapahtuu nyky-Lontoossa.

 

Matkalla synkkyyteen

Seuraavaksi piti löytää ohjaaja, jolla olisi tuntisi genre-elokuvasta mutta jolla olisi myös kokemusta isoista projekteista, joissa on paljon hahmoja ja toimintaa. Tuottajien katse kohdistui Neil Marshalliin, jonka The Descent (2005) on Levinin mielestä yksi 2000-luvun parhaita kauhuelokuvia tähän mennessä. Lisäksi hän oli ohjannut jaksoja HBO:n massiivisiin sarjoihin Game of Thrones ja Westworld.

– Halusimme ohjaajan, joka hallitsee niin kauhun kuin toiminnan mutta myös henkilöohjauksen. Hellboyn kannalta oli tärkeää myös tietty määrä hirtehishuumoria, Levin kuvailee.

– Tarkoitus oli ankkuroida elokuva meidän maailmaamme eikä tehdä fantasiaa isolla F:llä. Neil hallitsee sen.

Mignola oli myös heti sitä mieltä, että Marshall olisi oikea tyyppi tekemään synkemmän, modernin Hellboyn. Mies itse oli vähemmän varma.

 

 

– Ensireaktioni oli, että tämä on jo jonkun muun maaperää, en halua sitä tallaamaan. Mutta kun tuottajat vakuuttivat, että tarkoitus on luoda uusi versio franchisesta, olin mukana.

Vastuu franchisen faneja, Mignolaa ja tuottajia kohtaan painoi silti.

– Larry ja Lloyd ovat työstäneet tätä pitkään. Joten kysymys kuului miten keksisimme sen uudelleen niin, ettei se poikkeaisi liikaa lähdemateriaalista vaan olisi jollain tapaa vieläkin uskollisempi sille. Näin paljon potentiaalia synkempään suuntaan menemisessä, ja muutkin näyttivät sille vihreää valoa.

Se tarkoitti elokuvan hahmoille ja heidän tarinoilleen melko rankkoja käänteitä.

– Se on valtava tunnetason ja itsensä löytämisen matka Hellboylle. Puhumattakaan, että menimme kirjaimellisesti synkempään suuntaan: verisemmäksi, väkivaltaisemmaksi. Silti emme halunneet heittää sinne aineksia, jotka olisivat olleet ristiriidassa sarjakuvien kanssa.
 

Hellboyta etsimässä

Nimihahmon esittäjän piti näytellä monitasoista hahmoa mutta myös täyttää tietyt fyysiset raamit. Tekijät olivat yksimielisiä David Harbourin valinnasta.

Marshall oli fanittanut näyttelijää jo pitkään ennen kuin hänestä tuli tunnettu Netflixin Stranger Things -sarjan poliisipäällikkö Jim Hopperina.

– Hän on tehnyt hyviä rooleja jo vuosia, ohjaaja toteaa. – Eikä todellakaan haitannut, että hän on iso, lähes 190-senttinen tyyppi, jonka ääni ja silmät naulitsevat paikoilleen. Hän on luonnonvoima, mikä tuntuu myös hahmossa. Joten muita ei enää harkittukaan, kun hänen nimensä mainittiin.

Mignolakin kertoo, että ennen näyttelijävalintoja hän oli vaimonsa kanssa katsonut Stranger Thingsiä.

– Kun David Harbour tuli kuvaan, Christine sanoi heti: ”Tuo tyyppi sopisi Hellboyksi”. Ja kaksi viikkoa myöhemmin Lloyd Levin soittaa ja sanoo: ”Mitä ajattelisit David Harbourista Hellboyna?”.

Näyttelijä oli sarjansa toisen kauden kuvauspaikalle, kun hänen agenttinsa soitti mahdollisesta elokuvaroolista.

– Se ei vielä ollut täysin varma projekti, mikään studio ei vielä ollut sitoutunut. Mutta Lloyd Levinillä, Larry Gordonilla ja Neil Marshallilla oli käsis, jonka he halusivat toteuttaa vaikka mikä tulisi.

Vaikka rooli kiinnosti heti, Harbouria arvelutti uudelleenkäynnistyksen konsepti.

– Vihaan sitä termiä, sillä olen nähnyt miljoonan tyypin esittävän Hamletia ja rakastanut jokaista tulkintaa hahmosta. Jokainen on tuonut siihen jotain omaa ja ainutlaatuista. En minä halunnut kilpailla hahmoa aikaisemmin näytelleen tyypin kanssa, halusin esittää hahmo omalla tavallani. Hyödyntämällä omia vahvuuksiani näyttelijänä, eli hyvin eri tavalla kuin Ron [Perlman] aikoinaan. Päätökseni sinetöi tekijöiden halu hengittää projektiin uutta elämää ja ottaa hahmoon hurjallakin tavalla uusi näkökulma.
 

Erilainen isäpappa

Hellboyn kasvatti-isäksi, oppineeksi ja melko pisteliääksi professori Trevor ”Broom” Bruttenholmiksi tekijät kysyivät brittinäyttelijä Ian McShanea. Tämä tunnetaan nykyään ehkä parhaiten Golden Globen tuoneesta roolistaan saluunanomistaja Al Swearengenina HBO:n sarjassa Deadwood. Hän on yli viisi vuosikymmentä kattavalla urallaan ehtinyt näytellä sadoissa elokuvissa ja tv-tuotannoissa.

– Mike Mignola auttoi Ian McShanen kautta meitä lähestymään professori Broomin hahmoa monipuolisemmin kuin sarjakuvissa on ollut mahdollista, Levin kertoo. – Levin toi hahmoon omaa huimaa läsnäoloaan. Hän on tarmokas ja vahva, terävä ja huumorintajuinen ja tietää mikä hänelle toimii. Ianilla ja Davidilla synkkasi hienosti, mistä he ammensivat roolihahmojensa suhteeseen.
 


 

McShane tykästyi käsikirjoituksen läheiseen mutta silti mutkikkaaseen suhteeseen Hellboyn ja hänen ”isänsä” välillä.

– He ovat tavallaan olleet yksin maailmaa vastaan, näyttelijä kertoo. – Eivätkä heidän välinsä aina ole olleet parhaat mahdolliset. He eivät ole pelanneet yhdessä Monopolia, ennemmin isä on opettanut poikaansa tappelemaan viisisilmäisiä hirviöitä vastaan vaikka jäätelöpallokauhalla. Mutta hän on yrittänyt valmistella poikaansa sitä vääjäämätöntä hetkeä varten, kun tämä jää omilleen.

– Broom on suojellut Hellboyta, mutta kun häntä ei enää ole, Hellboyn on on oltava valmis kohtaamaan ihmisten maailma. Siinä missä hirviöidenkin maailma.

McShane oli enemmän kuin valmis osallistumaan toimintakohtauksiin. Ehdotukset takavasemmalla istumisesta hän kuittasi tokaisemalla, ettei näyttele vanhuudenheikkoja. Mutta vaikka hän otti roolin omakseen, hän kertoo näytelleensä roolin myös hienoisena kunnianosoituksena edeltäjäänsä, hyvää ystäväänsä ja arvostettua kollegaansa John Hurtia kohtaan.

Näyttelijä nautti myös elokuvan fantasiaelementeistä, joissa ihmiset ja demonit kansoittavat samaa maailmaa.

– Oli oikeastaan hauskaa näytellä punaisen, parimetrisen ja sarvipäisen tyypin kanssa, sillä David on hyvä näyttelijä. Hän vain esittää parimetristä sarvipäätä. Kaikki oli siis täysin järkeenkäypää.

 

Hahmoon sukeltamista

Harbourin muutoksesta Hellboyksi vastasi Oscar- ja Emmy-palkittu maskeeraussuunnittelija Joel Harlow. Esituotannossa hän suunnitteli neljän muun ammattilaisen kanssa hahmon sahatuista sarventyngistä hännänhuippuun asti. Mallina toimivat Mignolan piirustukset.

– Hellboyn kasvojen rakenteen takana olivat Miken kuvitukset, Harlow kertoo. – Se leuka ja otsa ja kirveellä veistetty estetiikka oli lähtökohtamme. Mutta halusimme silti siirtyä sarjakuvan sivuilta reaalimaailmaan. Lopputulos on ehkä hieman pelottavampi sillä hän ei enää ole vain paloauton värinen piirroshahmo. Hänellä on karvaa rinnassaan, käsissään, selässään ja hännässään. Arpia. Häntä kuvailtiin minulle vapaaottelijana. Halusimme hänen oikeasta Tuomion kädestään erilaisen kuin mikään aikaisempi versio. Näemme myös hänen sorkkansa. Mike oli ohjaamassa meitä jokaisen piirteen osalta.

Joka päivä tiimi rakensi Harbourin ulkoasun kahdessa vaiheessa. Ensin täysmaski ja sitten kroppa.

– Tulin paikalle sileäksi ajeltuna ja istuin maskeeraustuoliin. Kasvoni rasvattiin, hiukseni peitettiin liimattavalla lakilla ja korvat lisättiin. Siinä vaiheessa laitoin kuulokkeet ja uppouduin kuuntelemaan musiikkia.

Sen jälkeen hahmoa rakennettiin kerros kerrallaan noin tunnin verran. Päähän kiinnitettiin magneetit sarvien pohjaksi, kasvoja rakennettiin liimaamalla silikonilisäkkeillä, arvet lisättiin ja vasen käsi värjättiin. Se on ainut näyttelijästä näkyvä palanen oikeaa ihoa.

Kun pää oli paikoillaan, seuraava avustaja tunki Harbourin rooliasuun. Niitä luotiin kuusi, ja ne vuorottelivat käytössä, kun muita korjattiin ja karvoitettiin uudelleen.

– Se oli oudoin osa prosessia. Käteni voideltiin ja sujahdin kokovartaloasuun, jonka selässä oli vetoketju, näyttelijä kertoo.

Sitten oli vuorossa kivikäden ja hännän kiinnittäminen. Palasten reunat häivytettiin ja näyttelijä sai vielä pulisonkinsa, partansa ja peruukkinsa. Sarvet liimattiin paikoilleen hienoisin veriefektein. Loppusilauksena Harbourin silmiin laitettiin keltaoranssit kontaktilinssit, jotka vaativat tippojen lisäämistä 20 minuutin välien, jotta ne eivät raapisi hänen pupillejaan.

Alusta loppuun asti prosessi kesti noin kaksi tuntia, ja joka päivän päätteeksi maskista kuoriutuminen vei puoli tuntia. Vain vasen käsi pysyi punaisena, ettei sitä olisi tarvinnut värjätä uudelleen kymmeninä kuvauspäivinä.

Näyttelijä itse haluaisi kaikkien tietävän, että häntä ei ole niin hieno asia, kuin monet voisivat kuvitella.

– Se oli piikki perseessä, kuvaannollisesti ja oikeasti, Harbour kuvailee. – Kerrankin olimme tehneet tosi ison kohtauksen, jossa on tappelua ja stuntteja ja erikoisefektejä, ja olen lyyhistynyt maahan. Sitten kamerankäyttäjä toteaa empien: ”Öö, tota, sun häntä…”

– Yritän tehdä töitä kivikäden kanssa, kokovartalopuvun kanssa ja yritän saada kohtauksen toimimaan. Ja sitten häntä ei näytä hyvältä?! Jos olet joskus ajatellut, että häntä olisi makea juttu, niin voin sanoa. Se. Ei. Ole.

Kuvat ja haastattelut: Lionsgate
Toimittanut Jouni Vikman

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.