Netflixin tarjonnassa on nyt toimintatrilleri Jokikyttä (1993).
Poliisi Tom Hardy ei ole helpoimpia työkavereita – hän haastaa esimiehensä ja jatkaa sinnikkäästi sarjamurhaajan jäljillä, jonka uskoo olevan vastuussa isänsä kuolemasta. Lopulta hänet siirretään toimistotöihin.
Kun uusi murhien sarja alkaa, Hardy on varma, että sama tappaja on jälleen liikkeellä. Hän aloittaa epätoivoisen takaa-ajon vain huomatakseen, että poliisi pitää häntä itseään pääepäiltynä.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Yksinäinen kokki vastaan terroristit – ”Die Hard” merellä ja raiteilla
Ohjaajana toimii Rowdy Herrington. Pääosissa nähdään Bruce Willis, Sarah Jessica Parker, Dennis Farina, Tom Sizemore sekä Brion James.
Alun perin pääroolia piti näytellä Ed Harris. Sitten se kirjoitettiin uudelleen Robert De Nirolle ja lopulta Bruce Willisille. Willis ei malttanut olla puuttumatta elokuvan käsikirjoitukseen, mikä väitetysti oli osasyynä elokuvan heikkouteen.
Willis pahoitteli leffaa elokuvien ystäville vuonna 2004 ja sanoi sen olevan syvältä. Elokuva ei saa armoa Rotten Tomatoesissakaan. Kriitikkomittari on luvussa 20 ja yleisömittari luvussa 35. Kriitikoiden konsensusteksti kuuluu seuraavasti:
”Elokuvaa kuormittaa ennalta-arvattaval juoni ja värittömät näyttelijäsuoritukset. Jokikyttä on yksi 1990-luvun heikommista genre-elokuvista toimintasankari Bruce Willisin uralla.”
Alla traileri.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Olivia Wilden paljaat rinnat eivät ole tässä leffassa ihan sitä miltä näyttää
Lue myös: Nyt Netflixissä: Harrison Ford 215 miljoonan toimintaelokuvassa
Lähde: IMDb
