Nyt Netflixissä: Tämä leffa ei panosta taiteellisiin arvoihin – luvassa on vauhdikasta ja viihdyttävää B-luokan toimintaa

IMDb-arvosana on 5,9.

Julkaistu:

Netflixissä on nyt elokuva London Has Fallen (2016). Taide-elokuvan ystäville se ei tarjoa suuria elämyksiä, mutta kevyttä ja jännittävää ajanvietettä sohvalle kylläkin.

Tarinassa maailman johtajat kokoontuvat Lontooseen Britannian pääministerin hautajaisiin, mutta tilaisuus muuttuu painajaiseksi, kun islamistiterroristit iskevät aikomuksenaan surmata useita vaikutusvaltaisia päämiehiä. Yhdysvaltain presidentti Benjamin Asher on hyökkäyksen kohteena, ja hänen uskollinen henkivartijansa Mike Banning ryhtyy taistelemaan kaikin voimin suojellakseen esimiestään.

Näyttelijöinä Gerard Butler, Aaron Eckhart, Angela Bassett, Morgan Freeman, Melissa Leo sekä Robert Forster. Ohjauksesta vastaa Babak Najafi. Olympos on valloitettu (2013) -elokuvan ohjaaja Antoine Fuqua kieltäytyi ohjaamasta tätä jatko-osaa, koska hän ei pitänyt käsikirjoituksesta.

Aikatauluongelmien vuoksi Butler ja Freeman eivät tehneet leffassa yhteisiä kohtauksia elokuvaan. He kyllä vaikuttavat esiintyvän samassa kohtauksessa, mutta siinä käytettiin hyödyksi kaksoisolentoja.

Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on vain luvussa 28. Yleisö piti siitä jonkin verran enemmän, ja yleisömittari on luvussa 51.

Elokuva on myös palveluissa Prime Video, HBO Max ja Viaplay. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Toimintaa salaisen palvelun siivittämänä – oikeat agentit auttoivat tarinassa

Lue myös: Nyt Netflixissä: Tosipohjainen leffa kertoo miten USA ja Neuvostoliitto hautasivat hetkeksi sotakirveensä – keskiössä nalkkiin jääneet merieläimet

Lue myös: Nyt Netflixissä: Mel Brooksin vuoden 1993 komedia jakoi mielipiteet – toisille mahtava leffa toiset eivät tykkää

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.