Nyt suoratoistona: Muskelitähti pudotti 18 kiloa roolia varten – uusioversio klassisesta vankiladraamasta

IMDb-arvosana on 7,2.

Julkaistu:

Viaplayssa on nyt tosipohjainen elokuva Papillon (2017). Sitä kuvattiin useissa Euroopan kohteissa, kuten Montenegrossa, Maltalla ja Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Elokuva on myös suoratoistopalveluissa Kirjastokino ja Cineasterna.

Tarina seuraa ranskalaista vankia Henri Charrièrea, joka tunnetaan lempinimellä Papillon. Hänet tuomitaan vuonna 1933 syyttömänä pahamaineiselle Pirunsaaren rangaistussiirtolalle, missä hän ystävystyy toisen vangin kanssa ja alkaa suunnitella pakoa.

Pääosissa nähdään Charlie Hunnam ja Rami Malik. Ohjauksesta vastaa Michael Noer.

Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

”Kyseessä on aika pitkälle nimenomaan elokuvan uusintaversio, sillä vaikka pohjana on Charrièren kirja ja sen jatko-osa Banco, muistuttaa uusi Papillon paljon vuoden 1973 elokuvaa. Dustin Hoffmannin esittämä vankikumppani Louis Dega nostettiin siinä keskeiseksi sivuhahmoksi, vaikka kirjassa hänen osuutensa jää pieneksi. Sama temppu tehdään uudessakin elokuvassa, jossa rahanväärennyksestä tuomittua Degaa esittää Rami Malek.”

Hunnam joutui laihduttamaan rooliaan varten noin 18 kiloa, tosin turhan lihaksikkaalta rooliin hän näyttää edelleen. Toisena triviana kerrottakoon, että elokuvassa huudetaan Hoffman kohdassa, kun vangit astuvat laivasta ulos. Tämä on selkeä viittaus alkuperäiseen Papillon (1973) -elokuvaan.

Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 52, eli se sai vaihtelevia arvioita. Alla traileri.

Lue myös: Emilia Clarke täyttää tänään 39 – pysyvä aivovaurio ei haittaa tähteä vaikka se pelotti

Lue myös: Sons of Anarchy -tähti hyppää rohkeasti Netflix-sarjan rooliinsa

Lue myös: Monster-sarjan neljännellä kaudella nähdään suomensukuinen sarjamurhaaja

YouTube video

Lähde: IMDb