Papillon

Klassinen pakotarina on filmattu uudestaan mukiinmenevästi, mutta siinä on liikaa vanhan toistoa.

14.9.2018 08:00
MAA / / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 14.09.2018

Henri Charrièren kirjasta Vanki nimeltä Papillon tuli 1970-luvulla ilmiö. Charrière, lempinimeltään Papillon, kertoi kirjassaan uskomattomasta paostaan pahamaineisesta Pirunsaaren vankilasta. Omaelämäkerralliseksi väitetty kirja on myöhemmin paljastunut pitkälti sepitteeksi, mutta sehän ei hyvää tarinaa pahenna.

Kirjasta tehtiin vuonna 1973 menestyselokuva, jonka nimiosaa esitti Steve McQueen. Nyt roolissa nähdään Sons of Anarchy -sarjasta ja Pacific Rimistä tuttu Charlie Hunnam.

Kyseessä on aika pitkälle nimenomaan elokuvan uusintaversio, sillä vaikka pohjana on Charrièren kirja ja sen jatko-osa Banco, muistuttaa uusi Papillon paljon vuoden 1973 elokuvaa. Dustin Hoffmannin esittämä vankikumppani Louis Dega nostettiin siinä keskeiseksi sivuhahmoksi, vaikka kirjassa hänen osuutensa jää pieneksi. Sama temppu tehdään uudessakin elokuvassa, jossa rahanväärennyksestä tuomittua Degaa esittää Rami Malek. Tulevassa Queen-elokuvassa Freddie Mercurya esittävä Malek on saanut roolihahmoa varten samanlaiset silmälasit kuin Hoffmann, ja rooli tuntuu olevan vanhan toistoa.

Muutenkin elokuva lainaa surutta alkuperäistä. Esimerkiksi loppupuolen kohtaus Pirunsaaren jyrkänteellä on kuvakerronnaltaan hyvin samanlainen. Samankaltaisuudet eivät varsinaisesti elokuvaa pilaa. Kiehtovan tarinan perusrunko pitää otteessaan, ja tanskalaisohjaaja Michael Noer kuljettaa sitä sujuvasti eteenpäin, mutta uutta näkökulmaa olisi toivonut enemmän.

Jotain uutta elokuvassa silti on. Nyt mukana on esinäytös, joka avaa syyttömänä tuomitun Papillonin taustoja. Alkujaksossa kerrotaan hänen elämästään pikkurikollisena Pariisissa ja esitellään Eve Hewsonin esittämä rakkauden kohde. Tarinaan on lisätty myös epilogi, jossa hypätään 1960-luvun lopulle. Valtaosa elokuvasta kuitenkin keskittyy Papillonin rankkoihin vankilakokemuksiin ja paon yrityksiin.

Charlie Hunnamista ei valitettavasti ole uudeksi Steve McQueeniksi. Siinä missä McQueen sai roolihahmoonsa kärsimystä ja angstia, Hunnam pysyttelee ilmeettömänä läpi elokuvan. Komeat lihaksetkaan eivät heikolla vankilaruoalla tunnu kutistuvan lainkaan.

Jussi Huhtala

Papillon -elokuvan traileri

Lisää luettavaa