Prime Videossa on nyt scifielokuva Divergent – Outolintu (2014). Myös leffan kaksi jatko-osaa ovat palvelussa.
Elokuvan dystooppisessa maailmassa ihmiset jaetaan ryhmiin luonteenpiirteidensä mukaan. Tarina käsittelee valintojen tekemistä ja niiden seurauksia yhteiskunnassa, joka pyrkii täydellisyyteen. Lisämausteena katsojille tarjotaan rakkaustarina.
Ohjaajana Neil Burger. Laajassa näyttelijäkaartissa Shailene Woodley, Theo James, Zoë Kravitz, Miles Teller, Jai Courtney, Ansel Elgort, Ashley Judd, Tony Goldwyn, Ray Stevenson sekä Kate Winslet.
Miles Teller sai elokuvassa nyrkistä, kun Shailene Woodley pamautti häntä – se jätettiin lopulliseen leikkaukseen. Woodley löi häntä vahingossa kurkkuun ja ääni, jonka Teller möläyttää, on aito.
Elokuva sai vaihtelevia arvosteluja, ja kritiikkiä ropisi geneerisyydestä ja omaperäisyyden puutteesta. Arvioita kokoava Rotten Tomatoes antaa elokuvalle hyväksyntäprosentiksi 41, keskiarvon ollessa 5,4/10. Leffasta henkii teennäisyys ja muovisuus joka käänteessä, ikään kuin kaikki olisi Woodleyn näyttelemän hahmon fantasiaa ja päiväunta.
Elokuva on myös Netflixissä. Alla traileri.

Lähde: Wikipedia