Oscar-ääntenlasku mahdollistaa kieroilun

Yhdysvaltain elokuvakatemia AMPAS ottaa äänestysprosessin hyvin vakavasti. Tammikuussa tilitoimisto PriceWaterhouseCoopersin Oscar-tiimi kävi läpi ensimmäisen vaiheen, jossa selvitettiin ehdokkaat, ja tiistaina 22. helmikuuta lopullisten voittajien ääntenlasku voi alkaa. Tilitoimisto laskee koko prosessin vievän joka vuosi noin 1 700 henkilötyötuntia. Akatemian äänestyskelpoisia jäseniä on tällä hetkellä 5 755, mutta kaikki eivät äänestä. Suurin osa kuitenkin äänestää tai antaa lipukkeensa esimerkiksi taloudenhoitajansa tai sukulaispoikansa täytettäväksi. Akatemia käyttää ns. preferentiaalista äänestystapaa, missä ehdokkaat löydetään yleisten mieltymysten mukaan.

Ehdokkaita äänestettäessä jokaisen elokuva-alan ammattilaiset äänestävät omia kollegoitaan. Kuvaajat valitsevat kuvaajia, leikkaajat leikkaajia jne. Tämä on rehellinen tapa, sillä esimerkiksi näyttelijät tuskin tietävät, minkä elokuvan merkittävimpiin ansioihin lukeutuu vaikkapa lavastus. Näyttelijät ovat toki ratkaisijan roolissa viimeisessä vaiheessa, koska heitä on yli 1 200. Kaikki äänestävät kuitenkin parasta elokuvaa. Ehdokkaita haettaessa prosessi on matemaattisesti niin monimutkainen kaikkine ylijäämäsääntöineen, että jätetään se nyt taka-alalle.

Kun voittajia haetaan toisella kierroksella, kaikki äänestävät jokaisessa kategoriassa – muutamaa erikoistapausta lukuun ottamatta. Esimerkiksi parhaan ei-englanninkielisen elokuvan kategoriassa äänestäjän täytyy osallistua akatemian järjestämiin erikoisnäytöksiin, jotta voidaan todistaa hänen nähneen kaikki viisi ehdolla olevaa elokuvaa. Tällaisissa kategorioissa äänestysprosentti on varsin alhainen. Kiireiset akatemian jäsenet harvoin edes ehtivät näihin näytöksiin, joten parhaan ulkomaisen elokuvan voittajasta voi olla päättämässä vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Siksi tässä kategoriassa voittajaksi harvoin kruunataan ennakkosuosikkia. Muut erikoistapaukset ovat dokumenttielokuva sekä kaikki kolme lyhytelokuvakategoriaa. Tiettävästi suurin osa jäsenistä ruksaa voittajia myös näissä erikoiskategorioissa, mutta niitä ei lasketa mikäli kyseinen henkilö ei ole osallistunut järjestettyihin näytöksiin. Akatemian jäsenet ovat siis itsekin virallisten sääntöjen kanssa aivan pihalla.

Toisella kierroksella äänestäjät ruksaavat yhden voittajan kustakin kategoriasta – paitsi näissä erikoistapauksissa sekä parhaan elokuvan kohdalla. Parasta elokuvaa valittaessa äänestäjät listaavat kaikki kymmenen ehdokasta järjestykseen yhdestä kymmeneen mieltymyksiensä mukaan. Preferentiaalista laskutapaa käytetään hieman siis myös lopullisessa vaiheessa. Seuraavassa esimerkki kyseisen laskutavan toimivuudesta (paras elokuva) käytännössä.

Äänet lasketaan käsin siten, että ensin pinotaan kymmenen eri pakkaa ykkösäänien mukaan – yksi jokaista ehdolla olevaa elokuvaa kohden. Sanomattakin lienee selvää, että esimerkiksi Kuninkaan puheen pino on jo lähtökuopissaan paljon korkeampi kuin vaikkapa Winter’s Bonen. Monen mielestä Kuninkaan puhe oli varmasti vuoden paras elokuva, mutta vähemmistössä ovat ne, jotka listaavat Winter’s Bonen ykkössijalle.

Kun tämä on tehty, poistetaan matalin pakka pois pöydältä. Olkoon se nyt sitten tässä esimerkissä juuri tuo Winter’s Bone. Poistettu pino jaetaan uudelleen jäljellä oleviin yhdeksään pinoon siten, että lipukkeista katsotaan seuraavaksi kakkossijat. Todennäköisesti Kuninkaan puhe ja The Social Network kasvattavat pakkansa korkeammiksi kuin esimerkiksi 127 tuntia, jonka pino on seuraavaksi matalin. Tämä eliminoidaan nyt pöydältä ja jaetaan jäljellä oleviin kahdeksaan pinoon kakkosvaihtoehtojen mukaisesti. Jos jossain lipukkeessa kakkossijalta löytyy jo aiemmin kokonaan pöydältä poistettu Winter’s Bone, katsotaan lipukkeen kolmatta sijaa ja se jaetaan kyseisen elokuvan kohdalle. Tämä prosessi jatkuu kunnes pöydällä on yksi selkeä voittaja, eli pino, joka kattaa yli 50 prosenttia (maksimissaan 2 878) kaikista lipukkeista.

Preferentiaalisella laskutavalla eniten ykkössijoja haalinut elokuva ei välttämättä voita. Kuvitellaan tilanne, jossa Kuninkaan puheella on eniten ykkössijoja, mutta myös eniten häntäpään sijoituksia. Ratkaisijoiksi eivät päädykään äänestäjät, jotka rakastavat kyseistä elokuvaa, vaan ne, jotka eivät pitäneet siitä lainkaan. The Social Network (tässä kuvitellussa tilanteessa) taas on yleisesti niin pidetty elokuva, että se on jokaisessa lipukkeessa kolmen kärjessä. Jos kisa on tiukka (niin kuin tänä vuonna näyttää Kuninkaan puheen ja The Social Networkin kanssa olevan), elokuva, jolla on eniten kakkossijoja voikin yllättäen voittaa pystin parhaasta elokuvasta. Matemaatikot pitävät myös kolmossijoja hyvin ratkaisevina, kun äänestyslipukkeita on näin paljon, tänä vuonna maksimissaan tuo 5 755. Tuskin ennakkosuosikin viittaa harteillaan pitävä Kuninkaan puhe nappaa heti 2 878 ykkösääntä (=50 prosenttia plus 1). Kakkossijat ja kolmossijat nousevat nopeasti ratkaisijoiksi.

On helppo uskoa, että kyseistä äänestystapaa käytetään myös hyväksi negatiivisella tavalla. Kuvitellaan, että äänestäjä X haluaa The Social Networkin voittavan. On todennäköistä, että hän sijoittaa sen pahimman kilpailijan Kuninkaan puheen listallaan kymmeneksi – vaikka ei oikeasti olisikaan tätä mieltä. Miksi hän edesauttaisi kilpailijansa asemaa antamalla sille arvokkaan kakkosäänen? Arvioiden mukaan kymmenellä ehdokkaalla voittaja selviää, kun kuusi tai seitsemän pinoa on poistettu pöydältä, kymmenennet tai yhdeksännet sijat eivät siis koskaan edes ehdi jakoon. Sijoita kilpailijasi sinne.

Tero Heikkinen