Etsi
Nämä elokuvat saivat alkunsa sarjakuvina.
Tähti ei halunnut esittää samankaltaista hahmoa kuin oli jo aikaisemmin näytellyt.
Käsikirjoituksen ensimmäinen sivu sai näyttelijän reagoimaan vahvasti.
Suutari pysyköön lestissään.
Pyörät pyörivät suositun Marvel-hahmon oman leffan osalta.
Reippaasti yli kaksikymmentä vuotta Yksin kotona -elokuvien jälkeenkin Macaulay Culkinia pyydetään kopioimaan yksi tietty asia rakastetuista komedioista.
Vuodelta 2010 oleva Last Night – Kohtalokas ilta pohtii rakkautta, avioliittoa, yksiavioisuutta ja näiden välimuotoja pariskunnan erillään viettämän illan myötä.
Uusin Marvel-elokuva Avengers: Infinity War on saanut tällä viikolla ensi-iltansa ympäri maailmaa, ja elokuvaansa promotessaan sen tähdet ovat päässeet tekemään yllättäviäkin asioita hyväntekeväisyyden nimissä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut The Lone Ranger.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1966 valmistunut Blow-Up.
Marvelin hittielokuvan kerkeää vielä katsomaan.
The Predator -elokuvasta julkaistiin virallinen juonikuvaus.
Vahinko tapahtui lukitsemattoman oven takia.