Etsi
Viime vuonna sai ensi-iltansa X-Men-syntytarinaa mukaileva The Accountant, jossa Ben Affleck näytteli autistista kirjanpitäjää/salamurhaajaa/antisankaria.
Blumhousella menee kovaa. Studion kauhuleffat maksavat vain muutamia miljoonia, enimmillään noin 20 miljoonaa dollaria, ja ne tuottavat takaisin satoja miljoonia dollareita. Elämme kauhun uutta renessanssia yhden ainoan studion kautta.
Uusi Hämis, Tom Holland vahvistaa erään hieman omituisemman faniteorian.
Tänään nähdään televisiossa Kadonneen aarteen metsästäjät, jota voi hyvällä syyllä sanoa kaikkien aikojen parhaaksi seikkailuelokuvaksi.
Howard elänyt lähellä Star Wars -universumia.
Tätä näyttelijää on nähty paljon nettimeemeissä.
Olisipa aikamoinen tapaus.
Tuoreen huhun mukaan ohjaajat Phil Lord ja Chris Miller eivät olleet Han Solo -spinoff-leffan ainoa ongelma.
Star Pulse keräsi kokoon mielenkiintoisen listan.
Uutisia menneisyydestä.
”Me tulemme kunnioittamaan häntä.”
The Foreigner on tuleva kiinalais-brittiläinen toimintatrilleri Casino Royalen ohjaajalta, Martin Campbellilta.
Pierre Christinin kirjoittamaan ja Jean-Claude Mézièresin kuvittamaan sarjakuvaromaaniin perustuva elokuva lupailee herkkua silmille ja korville.