Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut Päiväni murmelina.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut katastrofielokuva Lähtölaskenta maailmanloppuun.
Kukapa unohtaisi yhden kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista – Taistelutoverit. Loaded keräsi ystävällisesti yhteen ainakin osan sarjan jälkeen tähdeksi nousseista näyttelijöistä. Mukana saattaa olla yllättäviä nimiä!
Samuel L. Jackson haluaisi tehdä jatko-osan Unbreakable – särkymätön -elokuvalle.
Kulttinäyttelijä Bruce Campbell tietää, miten tehdään nimikirjoitus rintoihin oikein.
Elokuvan ohjaaja ottaa itselleen myös Hercule Poirot’n roolin.
Viidakkokirjalla onnistunut ohjaaja yrittää tehdä temppunsa myös Simban kanssa.
Vampyyrihommista tunnettu näyttelijä aloitti uransa jo hyvin nuorena ja esiintyi muun muassa David Fincherin trillerissä.
Elokuvaa povaillaan mahdolliseksi Oscar-voittajaksi jo nyt.
Vampyres on Joseph Larraz’n vuonna 1974 ensi-iltansa saanut kulttiklassikko, josta Victor Matellano ohjasi oman versionsa viime vuonna.
Netflixistä on tullut valtavan suosittu striimipalvelu ympäri maailmaa. Niin suosittu, että sitä vastaan on vaikea kilpailla.