Johnny Depp ja Michelle Pfeiffer selvittävät Idän pikajunan arvoituksen?

Elokuvan ohjaaja ottaa itselleen myös Hercule Poirot’n roolin.

28.9.2016 19:20

Johnny Depp ja Michelle Pfeiffer ovat uusimmat nimet Kenneth Branagh’n (Cinderella, Hamlet) ohjaaman Murder on the Orient Express -elokuvan ympärillä, kertoo THR.

Kumpaakaan näyttelijää ei vielä ole virallisesti kiinnitetty, vaan nämä ovat pikemminkin tekijöiden toivelistalla Agatha Christien suosikkiromaaniin perustuvassa elokuvassa.

Jo ensi vuoden marraskuussa ensi-iltansa saavalla elokuvalla alkaa pian tulla kiire kerätä näyttelijänsä kasaan. Yhteen pääosaan oli jo kiinnitettynä Angelina Jolie, joka kuitenkin jättäytyi elokuvasta kesän aikana. Tämän jälkeen rooliin huhuttiin Charlize Theronia, jonka kiinnittämisestä ei kuitenkaan sen koommin ole kuultu.

Hercule Poirot -mysteeri Murder on the Orient Express on aiemmin filmattu kahdesti: vuonna 1957 ja 1974. Jälkimmäisestä vastasi edesmennyt mestariohjaaja Sidney Lumet.

 

Lisää luettavaa