Etsi
Uusi Marvel-supersankarielokuva Captain America: Civil War on tuottanut maailmalla viidessä päivässä yli 200 miljoonaa dollaria, kertoo CNN. Elokuva tuli teattereihin viime keskiviikkona 37 markkina-alueella, myös Suomessa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut komedia Diktaattori.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut kauhuelokuva Scream.
Liikaa juoneet ihmiset voivat olla rasittavia tosielämässä, mutta elokuvissa känninen ääliö voi olla hauska tapaus. Kuten esimerkiksi elokuvassa Pohjanmaa.
Puhtoisena sankarina pidetty Kapteeni Amerikka on tappanut aivan uskomattoman paljon porukkaa Marvel-elokuvissa.
Will Ferrell valittiin pääosaan komediassa Reagan, jossa oltaisiin pilailtu Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin Alzheimerin taudin kustannuksella. Elokuva kuitenkin aiheutti melkoisen kohun ja raivon sosiaalisessa mediassa, joten Ferrell on jättänyt projektin.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Rämehai (Swamp Shark).
Televisiosta tuuttaa tänään Mel Gibsonia pitkillä kutreilla elokuvassa Braveheart – taipumaton (1995).
Parhaiten Game of Thronesin Daenerys Targaryenina tunnettu Emilia Clarke aloitti näyttelijäuransa ö-luokan scifi-elokuvassa Triassic Attack.
Hollywoodin suurimpiin tähtiin kuuluva Jennifer Lawrence kertoi tuoreessa haastattelussa poikkeuksellisen rehellisesti yksityiselämästään.