Etsi
2000-luvun taitteen omaperäisimpiin elokuviin kuulunut The Matrix on jättänyt jälkensä moniin nykyelokuviin.
Ohjaaja on omien sanojensa mukaan kuvannut ”elokuvan, jonka on aina unelmoinut tekevänsä.”
Kadun kieltä puhuva hahmo tekee paluun Blade Runner 2049:ssä.
Lumiere-hahmona esiintyvä näyttelijä ei selkeästi ymmärrä näitä ”heittareita”.
Useisiin Marvel-elokuviinkin kiinnitetty näyttelijä pitää itsensä kiireisenä.
Kuka hyppää teleporttiin tällä kertaa?
Tänään nähdään televisiossa herkkupala toimintaelokuvien ystäville: vuonna 1996 valmistunut The Rock – paluu helvettiin.
Ikäviä uutisia myös Blu-ray ja DVD-julkaisun tiimoilta.
Kuvauksissa voi olla monenlaisia paineita.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Raakalaiset.
Mielenkiintoinen tapaus.
Hämähäkkimies 3 on surkea leffa, yritti sitä sitten katsoa millaisten lasien läpi tahansa. Studio pilasi Sam Raimin vision ja samalla synnytti yhden supersankarigenren surkeimmista elokuvista. Onneksi Life vaikuttaa olevan aivan kaikkea muuta.
Rikkaan öljysuvun tarina kerrotaan myös Danny Boylen ohjaamassa Trust-sarjassa. Kilpailu alkakoon.