Kymmenen vuotta sitten kirjoitin tällä palstalla ulkomaisesta suoratoistopalvelusta, jota ei vielä ollut virallisesti saatavilla Suomessa. Verkkokauppana tunnetun Amazonin vielä lopullista nimeäänkin hakenut Prime- tai Video-palvelu oli lähtenyt keulimaan omilla yksinoikeustuotannoillaan, joten sen automakasiiniohjelma The Grand Tour ja vaihtoehtohistoriallinen jännärisarja Oraakkelin kirja (The Man in the High Castle) pääsivät käsittelyyn ihan vain viihdekentän ilmiöinä.
Pikakelaus nykyhetkeen ja oivoi miten on maailma muuttunut. Prime ja Video löysivät toisensa ja samaten Amazon Prime Video Suomen. Ohjelmien puolella on kuitenkin turbulenssia.
The Grand Tourin alkuperäinen juontajakolmikko Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May oli Top Gear -historiallaan – aiemmista skandaaleista huolimatta – näkyvä kaappaus Amazonin talliin. Kolmikko jätti The Grand Tourin jäähyväisensä usean kauden jälkeen vuoden 2024 erikoisjaksolla. Ohjelman nimi jäi kuitenkin henkiin. The Grand Tour palaa myöhemmin tänä vuonna uusien vetäjien toimesta. Juontajiksi on lukittu sosiaalisen median tekijät Francis Bourgeois, James Engelsman ja Thomas Holland.
Philip K. Dickin samannimiseen kirjaan perustuva Oraakkelin kirja pyöritti neljän kauden verran vaihtoehtoista visiota, miten länsiliittouman häviämä toinen maailmansota mullisti jopa Yhdysvallat elämään miehityksen alaisena. Sarja ei ollut Amazonin ensimmäinen oma julkaisu, mutta ensimmäinen suurnimike, joka löi lieskaa mahdollisuudesta nousta totiseksi kilpailijaksi Netflixille.
Tänä keväänä Oraakkelin kirja -sarja (ei kirjasarja) ilmestyi kokonaisuudessaan nähtäville myös Netflixin valikoimaan.
Siirto on osa Amazonin suunnitelmaa hyödyntää vanhempien nimikkeidensä oikeuksia lisätuloina. Vastaava sopimus Netflixin ja Amazonin välillä toi Oraakkelin kirjan lisäksi Netflixiin hiljattain muun muassa James Bond -elokuvien katalogin.
Lue myös: Mikä muodonmuutos! Russell Crowe alkaa olla Gladiaattorikunnossa
Hämmentävä tilanne, jota ei helpota, että samaa harrastaneen HBO:n lonkerot uivat jo ties missä. Esimerkiksi The Handmaid’s Talen kaikki kuusi kautta ilmestyivät Disney Plus -palveluun huhtikuun alussa. Sillä lailla.
Lisää sarjoja
Netflixin kevääseen kuuluu myös useita omien sarjojen jatkoja.
Saippuakuninkaallisten Bridgerton viimeisteli tuoreimman eli neljännen kautensa. Jälleen pariskunta löysi toisensa heti alkuunsa, mutta omat ennakkoasenteet, yhteiskunnan painostus ja Tuhkimon tarina yrittivät taas tulla rakastavaisten väliin. Bridgerton on niin suosittu ilmiö, että sarjalle on Netflixissä saatavilla jopa oma podcast, jossa “paljastetaan juoruja”.
Kate Hudsonin lupsakka, Ted Lassosta vaikutteita ottanut Running Point -korisdraamasarja alkoivat toisen tuotantokauden jaksoilla 23. huhtikuuta.
Laatuensemblen draamakomediasarja The Four Seasons oli vuosi sitten yllätyshitti. Ystäväpariskuntien, joukossa muun muassa Tina Fey ja Colman Domingo, lomaseikkailut saavat jatkoa 28. toukokuuta.
Jani Svensk
Tällä palstalla seurataan verkossa elokuvia ja sarjoja kuukausimaksua vastaan tarjoavia palveluita.