Tänään tv:ssä: Näin syntyi ehkä maailman paras rockbändi – Tulisipa jatko-osa!

Episodin tähdet ★★★★

Julkaistu:

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2025 valmistunut musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin.

Dokumentti kertoo Led Zeppelinin noususta maailman kuumimmaksi rockbändiksi. Led Zeppelin on bändi, jossa jokainen jäsen on yhtyeen vahvin lenkki. Kun yksi lenkeistä kuoli yllättäen vuonna 1980, päättyi myös bändin tarina. Rumpali John Bonham oli ainoastaan 32-vuotias.

Sittemmin muut bändin jäsenet eli laulaja Robert Plant, kosketinsoittaja-basisti John Paul Jones sekä kitaristi Jimmy Page ovat esiintyneet harvakseltaan yhdessä. Viimeksi mainittu kasasi bändin kokoon ja siitä tämä elokuva kertoo.

Bändin jäsenet muistelevat lapsuuttaan sodanjälkeisessä Britanniassa ja tapaamistaan vuonna 1968. Mukana on runsaasti ennen julkaisematonta keikkamateriaalia. Vuonna 1980 kuollut John Bonham on mukana ääninauhalla, jota ei ole kuultu aiemmin.

Lue myös: Al Pacino juhli 86-vuotissynttäreitään villisti tanssien

Dokkarin alkuosio keskittyy aikaan ennen bändiä, ja Pagen aiempi The Yardbirds -yhtye saa paljolti ruutuaikaa. Sitten seurataan Led Zeppelinin kahden ensimmäisen levyn tekovaiheita ja ensimmäiseltä laajemmalta kiertueelta nähdään paljon upeaa materiaalia. Musiikkiesitykset ovat pitkiä ja korkealaatuisia.

Jatko-osa olisi enemmän kuin tervetullut, sillä kahdessa ensimmäisessä albumissa ei vielä isoimpia hittejä kuultu. Elokuva jättää kokonaan pois kappaleet kuten Kashmir, Stairway to Heaven sekä Immigrant Song. Dokumentin tunnetuin biisi on varmasti Whole Lotta Love

Becoming Led Zeppelin nähdään Yle Teemalla torstaina 30.4.2026 klo 21.00. Areenassa 28.2.2028 saakka. Katso traileri alta.

Arvio: Tero Heikkinen

YouTube video