Yön tv-viihteessä on toimintascifi Matrix Revolutions (2003). Vaikka ensimmäistä Matrix-elokuvaa pidetään klassikkona, sen jatko-osat eivät saavuttaneet samanlaista arvostusta.
Elokuvan alussa Neo on jumissa Mobil Ave -metrotunnelissa, joka toimii eräänlaisena väliulottuvuutena Matrixin ja koneiden maailman välillä. Kun hän yrittää nousta junaan, Junamies estää hänen pääsynsä. Samaan aikaan Morpheus, Trinity ja Seraph etsivät keinoa pelastaa Neoa ja päätyvät neuvottelemaan Merovingin kanssa.
Elokuvan parissa työskennellyt kuvaaja Bill Pope on myöhemmin todennut, että jatko-osien vastaanottoon vaikutti useampi tekijä, eikä kyse ollut vain ensimmäisen elokuvan valtavista odotuksista ja niistä seuranneista paineista.
Lue myös: Morpheus-näyttelijä kommentoi mahdollista Matrix-paluutaan
– Kaikki mikä oli hyvää ensimmäisessä kokemuksessa ei ollut hyvää kahdessa viimeisessä. Emme olleet enää vapaita. Ihmiset katsoivat perääsi. Oli paljon painetta, Pope aloitti vuodatuksensa.
Hänen mukaansa ohjaajat Lana ja Lilly Wachowski hurahtivat mestariohjaaja Stanley Kubrickin kirjoittamaan kirjaan, joka teki kuvauksista kärsimystä.
– Sydämessäni en pitänyt heistä (Wachowskeista). Minusta meidän olisi pitänyt mennä eri suuntaan. Siellä oli paljon hankausta ja henkilökohtaisia ongelmia, joka totta puhuen näkyi valkokankaalta, Pope jatkoi.
– Se ei ollut hienoin hetkeni, eikä kenenkään muunkaan. Wachowskit olivat lukeneet hemmetin kirjan Stanley Kubrickilta, jossa sanottiin: ”Näyttelijät eivät tee luonnollisia roolisuorituksia, ennen kuin kulutat heidät loppuun.” Joten otetaanpa otto 90! Haluan kaivaa Stanley Kubrickin ylös ja tappaa hänet, Pope vielä lisäsi.
Kubrick tunnetaan hyvin siitä, että hän kuvaa kohtauksia uudelleen ja uudelleen hakien näin täydellisiä roolisuorituksia. Ikävä kyllä moinen toimintapa ei tuonut ainakaan Popen mielestä mitään hyvää Matrix-jatko-osiin.
Matrix Revolutionsin näyttelijöinä nähdään Keanu Reeves, Laurence Fishburne, Carrie-Anne Moss, Hugo Weaving ja Jada Pinkett-Smith.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 33. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 1.5.2026 klo 01.10 · TV5
- Ma 4.5.2026 klo 00.00 · Kutonen
- Pe 22.5.2026 klo 21.00 · Kutonen
Lue myös: Nyt suoratoistossa: Yksi 2010-luvun parhaista toimintaleffoista!
Lähde: Screen Rant
