Gravity-ohjaaja tekee unelmaelokuvansa, jossa nähdään karmaiseva teurastus – lisätietoja paljastunut

Ohjaaja on omien sanojensa mukaan kuvannut ”elokuvan, jonka on aina unelmoinut tekevänsä.”

15.3.2017 17:00

Putsattuaan pöydät palkinnoista Gravity-elokuvallaan, siirtyi Alfonso Cuarón pienempään budjettiin ja siirtyi takaisin kotikonnuilleen Meksikoon.

Pitkän aikaa elokuvasta tiedettiin vain se, että se sijoittuu 1970-luvulle ja kertoo keskiluokkaisen perheen elämästä läpi vuosikymmenen. Nyt kuvauksensa päättäneestä elokuvasta on tuoreen pressitilaisuuden myötä paljastettu lisää tietoa, joista ensimmäinen on elokuva nimi: Roma.

Roman kuvaajina ovat toimineet Galo Olivares sekä Cuarón itse. Ohjaajan vakiokuvaaja Emmanuel Lubezki ei voinut osallistua elokuvaan aikatauluongelmien takia, mutta hyvänä uutisena elokuva on kuvattu kokonaan 70-milliselle filmille.

Tämän lisäksi elokuvassa nähdään 70-luvulla järkyttänyt Corpus Christin joukkomurha, jossa Meksikon eliittisotilaat tappoivat lukuisia mieltään osoittaneita opiskelijoita. Jakson kuvaaminen vaati useiden Mexico Cityn pääkatujen ja metroasemien sulkemista.

Lähde: Indiewire

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia