The Matrix -reboot tekeillä – pääosaan tuoreen Rocky-elokuvan tähti?

2000-luvun taitteen omaperäisimpiin elokuviin kuulunut The Matrix on jättänyt jälkensä moniin nykyelokuviin.

15.3.2017 18:00

Warner Bros. on palkkaamassa useita sarjakuvaleffoja kirjoittaneen Zak Pennin kynäilemään tarinan seuraavaan The Matrix -elokuvaan, kertoo The Hollywood Reporter.

Alkuperäiset The Matrix -elokuvat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Wachowskin sisarukset eivät tällä hetkellä ole mukana reboot-suunnitelmissa, mutta elokuvien tuottaja Joel Silver on lähestynyt WB:tä kaivellakseen Matrix-maailmasta lisää tarinoita valkokankaalle. THR:n mukaan Wachowskien ja Silverin välit eivät ole kovin lämpöiset, joten yhteistyötä lienee turha odottaa. Tosin studion sanotaan olevan varovainen budjetteja paisuttavan ja vaikea Silverin suhteen.

THR:n lähteiden mukaan studio haluaa uuden Matrix-elokuvan pääosaan Creed: The Legacy of Rocky ja Fantastic Four -elokuvien tähden, Michael B. Jordanin, kunhan projekti on ensin saatu jaloilleen.

Todelliseksi scifi-toiminta-merkkipaaluksi noussut The Matrix sai ensi-iltansa vuonna 1999 ja sai kaksi vähemmän innostuneen vastaanoton saanutta jatko-osaa The Matrix Reloaded ja The Matrix Revolutions.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia