Yle Areenaan tulee loistotrilleri! Yksi vuoden 2024 parhaista elokuvista

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 93.

Julkaistu:

Yle on julkistanut Teeman syksyn elokuvat. Vuonna 2024 ilmestynyt loistotrilleri Conclave kuuluu ohjelmistoon.

Conclave esitetään Konklaavi-nimellä Teemalla keskiviikkona 2. syyskuuta. Elokuva tulee olemaan Yle Areenan valikoimassa myös 2. syyskuuta lähtien, ja trilleri poistuu palvelusta 30. marraskuuta.

Edward Bergerin ohjaama jännityselokuva perustuu Robert Harrisin romaaniin. Conclave voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon.

Elokuvassa kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes) on määrätty johtamaan tätä salaista prosessia rakastetun paavin odottamattoman kuoleman jälkeen. Kun katolisen kirkon valtaapitävimmät johtajat ovat kokoontuneet eri puolilta maailmaa ja sulkeutuneet Vatikaanin saleihin, Lawrence löytää itsensä salaliiton keskiöstä ja paljastaa salaisuuden, joka voi järisyttää kirkon perustuksia.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 93. Episodin arviossa Conclave sai neljä tähteä.

Conclave on jännityselokuva, joka pallottelee myös draaman ja elokuvan loppua kohti jopa trillerin välillä. Heti elokuvan ensihetkistä alkaen Conclave haiskahtaa hieman vaaralliselta, ihan kuin katsoisimme jotain kiellettyä. Elokuvassa kuultuja rukouksia ei ole käännetty englanniksi tai suomeksi, ja tuntuukin, että Conclave tarjoaa meille maallikoille harvinaisen kurkistuksen täysin eri maailmaan”, kirjoitettiin arviossa.

Voit lukea täältä Teeman syksyn julkistetun ohjelmiston.

Katso Conclaven traileri alta.

Youtube video


Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi