Parker ja Longbaugh ovat pikkurikollisia, jotka hankkivat elantonsa pienillä keikoilla ja rikoksilla. Kaikki muuttuu, kun kaksikko päättää kaapata viimeisillään raskaana olevan Robinin. Helpolta vaikuttava keikka osoittautuu kuitenkin nopeasti pahaksi virheeksi.
Robin toimii sijaissynnyttäjänä upporikkaalle pariskunnalle. Tulevan lapsen isällä on tiiviit yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja tästä johtuen lapsesta kiinnostuvat useat vaaralliset tahot. Parker ja Longbaugh joutuvat keskelle armotonta valtapeliä, jossa ihmishengellä ei ole juuri arvoa.
Edessä on verinen pakomatka, jonka aikana kaksikko saa huomata olevansa paljon suuremmissa vaikeuksissa kuin osasivat kuvitellakaan. Mukana kulkeva raskaana oleva nainen tekee tilanteesta entistä hankalamman – eikä kukaan tunnu olevan valmis luovuttamaan lasta ilman taistelua.
Tuhon tiellä (The Way of the Gun, 2000) on tuima rikoselokuva, jonka pääosissa nähdään Ryan Phillippe, Benicio del Toro, Juliette Lewis ja James Caan. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Christopher McQuarrie, joka tunnetaan erityisesti Epäillyt (The Usual Suspects, 1995) -elokuvan Oscar-palkitusta käsikirjoituksesta.
McQuarrien esikoisohjaus sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. Synkkä tunnelma, kylmähenkiset hahmot ja raju väkivalta eivät olleet kaikkien mieleen, mutta samalla elokuvaa kiiteltiin terävästä dialogista, omaperäisestä käsikirjoituksesta ja realistisesta toiminnasta.
Vuosien mittaan Tuhon tiellä onkin kasvattanut mainettaan. Nykyään sitä pidetään rohkean omanlaisena rikoselokuvana, joka ei yritä miellyttää katsojaa eikä silotella väkivaltaista maailmaansa totuttuun Hollywood-tyyliin.
Tämän rikosjännärin voi katsoa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Elokuvan ikäraja on K-18 (Rakuten TV:ssä ilmoitetaan K-16) ja sen kesto 120 minuuttia.
Alla elokuvan juliste ja traileri.
Keräilijöille: elokuva on julkaistu Suomessa DVD:llä.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa tahattoman koomista toimintaa – herkullisen hölmö kasaripommi
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Nainen näkee naapurinsa murhaavan – ja päättää käyttää tilannetta hyväkseen
