Rakastettu sininen karvaturri suuntaa valkokankaille – katso Bluey-elokuvan tuore traileri

Suureksi hitiksi noussut lasten animaatiosarja jatkaa tarinaansa elokuvateattereiden puolella loppukesästä 2027.

Julkaistu:

Lasten sininen suosikkikoira Bluey on saamassa ensi vuonna aivan oman elokuvansa. Tulevasta Bluey-elokuvasta julkaistiin ensimmäinen virallinen traileri ja julistekuva parhaillaan käynnissä olevan Disneyn D23-tapahtuman yhteydessä.

Trailerilla siniharmaaturkkinen Bluey ja oranssiturkkinen Bingo pompottelevat punaista ilmapalloa yrittäen pitää sen ilmassa maankamaralta. Lopulta pallo kuitenkin karkaa heidän hyppysistään maahan ja kaksikon juostua pois alta, pallo poksahtaa paljastamaan elokuvan nimen sekä julkaisuajankohdan.

Lue myös: Tältä näyttää Disneyn tuleva näytelty Kaksin karkuteillä -seikkailu – ensi-ilta paljastettiin vuodelle 2028

Lue myös: Häähumua, revontulia ja uusi jäinen vihollinen – tältä näyttää ensi vuonna julkaistava Frozen III

Samainen punainen ilmapallo nähdään myös elokuvan uudessa julisteessa. Kuvassa Bluey kurkottelee julisteen laidalta kohti ilmapalloa, jonka kyljessä komeilee elokuvan nimi.

Vuonna 2018 käynnistynyt australialainen animaatiosarja on noussut esitysvuosiensa varrella hirmuiseen suosioon varsinkin perheen pienimpien katsojien keskuudessa. Sarja päättyi vuonna 2024 kolmen tuotantokauden ja 154 jakson jälkeen. Sarjasta tuttu kaksiuloitteinen animaatiotyyli on muutettu elokuvaversiota varten 3D-muotoon.

Bluey-elokuva saa ensi-iltansa 6. elokuuta 2027. Suomen elokuvateatterien ilmestymispäivämäärä varmistetaan myöhemmin.

Lue myös: Zootropolis 3 paljastettiin! Hittifranchisen eläinmaailma lennähtää seuraavaksi lintujen pariin

Löydät lisää D23-aiheisia uutisiamme luettavaksi kätevästi täältä.

Kurkista Bluey-elokuvan tuore virallinen juliste sekä teasertraileri alta.

Youtube video

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi