Tänään nähdään televisiossa vuonna 2009 valmistunut Haarautuvan rakkauden talo.
Perheterapeutti Juhani Helin (Hannu-Pekka Björkman) ja hänen vaimonsa, yritysvalmentaja Tuula Helin (Elina Knihtilä) ovat päätyneet kymmenen avioliittovuoden jälkeen tilanteeseen, jossa he ovat päättäneet laittaa pöytähopeat jakoon, eli siis erota. Heidän Helsingin arvostetussa Kuusisaaressa sijaitsevan arvotalonsa myynnissä saattaa mennä aikaa, joten Juhani laatii yhteiset pelisäännöt välimenokaudeksi. Laskut jaetaan, mutta tärkein sääntö on, ettei uusia tuttavuuksia tuoda kotiin.
Kun Juhani heti ensimmäisenä iltana tuo mukanansa baarista löytämänsä naisen, raivostuu Tuula perin pohjin. Hän alkaa suunnitella kostoa kutsumalla taksilentokonetta pilotoivan Marcon ”illalliselle”. Myös Juhani tarvitsee kostonkierteen jatkoksi itselleen ”tyttöystävän”. Tähän apua tarjoaa hänen velipuolensa Wolffi (Antti Reini), joka pyörittää paritusbisneksiä sun muita hämäräpuuhia. Avuksi löytyy ilotyttö Nina (Anna Easteden), joka tarvitsee piilopaikan jouduttuaan mafiapomo Yrsan (Kati Outinen) epäsuosioon. Yrsa sattuu vielä olemaan Tuula äiti, joten soppa on valmis.
Mika Kaurismäen ohjaustyö alkaa mielenkiintoisesta asetelmasta, mutta kadottaa otettaan tarinan edetessä yrittäessään kertoa liian montaa tarinaa. Itse päätarina pysyy hyvin kasassa erinomaisten Hannu-Pekka Björkmanin ja Elina Knihtilän ansiosta, mutta sivujuonet Tuulan mafiapomo-äidistä, Juhanin ja Wolffin isästä (Kari Väänänen), parisuhdeongelmista kärsivästä poliisipariskunnasta (Mari Perankoski ja Antti Virmavirta) sekä Tuulan erikoisesta kaverista (Irina Björklund) jäävät vain pintapuolisiksi hutaisuiksi. Epäilemättä ne toimivat paremmin Petri Karran romaanissa, johon elokuva perustuu. Elokuvassa ne sekoittavat katsojaa ja hajottavat dramaturgiaa.
Elokuvan sekavaan loppupuoleen liittyy myös poikkeuksellinen viime hetken leikkausepisodi, josta elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen kertoi Suomen Kuvalehden blogissaan. Kesäkuussa 2009 kriitikoille näytetyn version jälkeen levittäjä FS Film pyysi osaa toimittajista katsomaan elokuvan uudelleen, sillä teattereihin tuleva versio poikkesi ensimmäisestä näytöksestä ”ratkaisevasti” ja etenkin loppu oli tehty kokonaan uusiksi.
Lue myös: Elokuvateatteri Orion avaa jälleen ovensa – uusi valkokangas ja äänentoistojärjestelmä
Lue myös: Uskotko jo? – The X-Files: I Want to Believe – Vrach Frankenshteyn striimattavissa nyt
Kinnusen mukaan ensimmäisen version makaabereimpia ja luotaantyöntävimpiä käänteitä poistettiin, ja lopullinen elokuva etääntyi samalla jonkin verran Petri Karran alkuperäisromaanista. Levittäjä kutsui kesäkuussa esitettyä elokuvaa työversioksi, vaikka sen keskeneräisyydestä ei ollut näytöksen yhteydessä kerrottu.
Viime hetken muutokset näkyivät lopputuloksessa, mihin kiinnitettiin huomiota peitsi Episodissa myös monissa muissa arvioissa. Iltalehden Tuomas Riskalan mukaan elokuva muuttui puolivälissä vaivaannuttavaksi rikosfarssiksi. Suomen Kuvalehden Lauri Lehtisen mielestä lupaava lähtöasetelma hukkui henkilöhahmojen ja tapahtumien paljouteen.
Kaikki kriitikot eivät nähneet kokonaisuutta yhtä ongelmallisena. Cityn Harri Närhi kiitti erityisesti Hannu-Pekka Björkmanin ja Elina Knihtilän vahvaa yhteispeliä ja piti Kaurismäen henkilöohjausta hänen parhaanaan sitten Helsinki Napoli All Night Longin (1987). Karjalaisen Kalle Vaarala puolestaan näki Haarautuvan rakkauden talon onnistuneena tasapainoiluna farssin ja vakavan ihmissuhdekuvauksen välillä ja kutsui sitä Kaurismäen ”tervetulleeksi kotiinpaluuksi”.
Haarautuvan rakkauden talo esitetään nyt televisiossa kaksi kertaa:
- La 15.8.2026 klo 21.10 · Liv
- Pe 21.8.2026 klo 22.15 · Liv
Katso traileri alta.
Arvio: Hannu Liekso. Toimittaja: Jussi Huhtala
