Laatuelokuvissakin vieraillut kohurokkari meinasi kuolla 2019 – laihtui olemattomiin ja menetti hiuksensa

Onneksi tapahtui: toipuminen.

Julkaistu:

Näyttelijä/muusikko Courtney Love kertoo olleensa lähellä kuolemaa vuonna 2019.

Hole-yhtyeen entinen keulakuva kertoi Instagram-videolla, että hänen terveytensä romahti pian Los Angelesista Lontooseen muuton jälkeen ja lääkärit arvioivat hänen kuolevan.

”Jouduin toistuvasti sairaalaan, laihduin 45 kiloon ja menetin kaikki hiukseni”, 62-vuotias Love sanoi.

Lue myös: Tarkastelussa toimintaelokuvien jatko-osat – Ovatko erikoisversiot yhtään parempia?

Lue myös: Tänään tv:ssä: Vuonna 1994 ilmestyi ehkä kaikkien aikojen paras rikoselokuva – ”Ei vanhene koskaan”

Hän ei kuitenkaan uskonut lääkäreiden ennustetta ja kertoi toipuneensa. ”Olen terve”, hän kommentoi. Love ei tarkentanut, mikä sairauden tai terveydentilan romahtamisen aiheutti.

Lisäksi hän mainitsi sooloalbuminsa olevan nyt valmis. Artistin mukaan vaikea sairausjakso vaikutti albumin teemoihin.

Valkokankaalla Love muistetaan erityisesti rooleistaan Miloš Forman ohjaamissa Larry Flynt – minulla on oikeus (1996) ja Man on the Moon (1999) -elokuvissa.

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi