Alien-ohjaaja ja Natalie Portman luopuvat rahoistaan tulevassa kidnappauselokuvassa

Rikkaan öljysuvun tarina kerrotaan myös Danny Boylen ohjaamassa Trust-sarjassa. Kilpailu alkakoon.

14.3.2017 18:00

Ridley Scott ohjaa seuraavaksi All The Money in the World -nimisen elokuvan, kertoo Deadline.

David Scarpan (The Last Castle, The Day the Earth Stood Still) käsikirjoittama elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan rikkaan öljysuvun perijän John Paul Getty III:n kidnappauksesta ja tämän äidin epätoivoisesta yrityksestä saada kaappaajien vaatimat lunnasrahat suvun itsepäiseltä isoisältä.

Natalie Portmanin sanotaan ottavan Gettyn äidin roolin elokuvassa, jonka kuvaukset on tarkoitus aloittaa jo toukokuussa. Scott on tarjonnut isoisä-Gettyn roolia eläkkeeltä palailevalle Jack Nicholsonille, mutta tämän kerrotaan kieltäytyneen kutsusta.

Scottin elokuva halutaan luultavasti ulos ennen Boylen ohjaamaa Trust-sarjaa, joka kertoo laajemmin Gettyn suvusta ja bisneksistä.

 

Lisää luettavaa