Surkea vai loistava idea? Ridley Scott suunnittelee jatko-osaa klassikkoleffalleen – kuollut päähahmo tuodaan takaisin

Ohjaajalla on idea Gladiaattorin jatko-osaa varten.

12.3.2017 01:00

South by Southwest -filmifestivaaleilla vieraillut Ridley Scott kertoi, että Gladiaattorille voidaan tehdä jatko-osa, jossa Russell Crowe voisi olla mukana.

Scott kertoi keskustelleensa jatko-osan tekemisestä studion kanssa. Tarinan jatkaminen on kuitenkin melko vaikeaa, sillä Crowen esittämä Maximus kuoli Gladiaattorin lopussa. Tämä ei kuitenkaan ole este Scottin mielestä.

– Tiedän kuinka hänet tuodaan takaisin, Scott totesi.

Studio oli kuulemma ihmetellyt, että miten tämä onnistuisi, mutta ohjaaja vakuuttaa sen olevan mahdollista.

– Tapahtuuko se vai ei, sitä en tiedä. Gladiaattori oli vuonna 2000, joten Russell on muuttunut hiukan. Hän tekee jotain juuri nyt, mutta yritän saada hänet takaisin tänne, Scott summasi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Gladiaattorin jatko-osasta on keskusteltu. Yhdessä vaiheessa Crowe jopa palkkasi Nick Caven kirjoittamaan käsikirjoitus jatko-osaa varten. Caven kynäilemässä tarinassa Maximus uudelleensyntyi puolustamaan varhaisia kristittyjä roomalaisilta. Outo tarinaehdotus ei herättänyt kiinnostusta, joten projekti ei edennyt mihinkään.

Lähde: JoBlo

Lisää luettavaa