Tämäkin aikaa kestänyt kauhuklassikko tehdään uusiksi

Kuka hyppää teleporttiin tällä kertaa?

1950- ja 80-luvuilla eri tavoilla kauhistuttanut Kärpänen on saamassa uuden version, kertoo Deadline.

Pienen budjetin scifi-taikurielokuvalla Sleight studion vakuuttanut J.D. Dillard on kiinnittämässä itseään käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi Foxin remakeen.

Viimeisin versio Kärpäsestä on vuodelta 1986, jolloin David Cronenberg (History of Violence, Videodrome) toi valkokankaalle oman visionsa tiedemiehestä, joka epäonnistuneen kokeen tuloksena alkaa muuttaa muotoon hirviömäiseksi kärpäsmieheksi. Kauhuelokuvan pääosassa nähdään Jeff Goldblum ja Geena Davis.

Ensimmäinen Kärpänen tehtiin jo vuonna 1958. George Langelaanin noveliin perustuva, nykyään campin puolelle kallistuva elokuva sai kaksi jatko-osaa.

Mikäli Dillard saa pestin, kirjoittaa hän elokuvan yhdessä käsikirjoittajaparinsa Alex Theurerin kanssa.

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut