Tänään päättyneen Animatricks animaatiofestivaalin elokuvanäytökset ja oheistapahtumat keräsivät viikonloppuna kulttuurikompleksi Andorra & Dubrovnikiin noin 2000 kävijää. Erityisen suosittuja olivat Eroottinen lyhytanimaatio -näytös sekä Joann Sfarin ja Antoine Delesvaux’n pitkä elokuva Le Chat du Rabbin.
Uudet kotimaiset -näytössarjan ansiokkain animaatio palkittiin Metropolia-palkinnolla, jonka Animatricks jakaa vuosittain yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Tänä vuonna tuhannen euron suuruinen palkinto myönnettiin Jari Vaaralle elokuvasta Syntymäpäivä. Tuomariston mukaan voittajaelokuvassa ”Innovatiivinen tekniikka yhdistyy omaperäiseen ääni- ja kuvamaailmaan, mutta ei kuitenkaan tarinan kustannuksella, joka toimii hyvin. Elokuvan liike on naivistista, primitiivistä ja hauskaa.”
Lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnat Tatu Pohjavirralle ja Mark Ståhlelle elokuvasta Eläimiä eläimille, Jan Anderssonille ja Katja Ketulle elokuvasta Mankeli sekä Leevi Lehtiselle elokuvasta (EGO).
Tuomariston muodostivat saksalaisen Film Bilder -animaatiostudion perustaja ja tuottaja Thomas Meyer-Hermann ja virolaisen Nukufilm-studion ohjaaja Mati Kütt. Tuomariston puheenjohtajana ja Metropolian edustajana toimi YLE:n lasten ja nuorten ohjelmien kansainvälisistä hankinnoista vastannut Pii Berg. Tuhannen euron suuruisen rahapalkinnon toivotaan auttavan voittajaelokuvan ohjaajaa tulevien projektien suunnittelussa.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.