Tänään päättyvä 24. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali onnistui jälleen houkuttelemaan elokuviin ja oheistapahtumiin hieman edellisvuosia enemmän kävijöitä. Tänä vuonna 11-päiväisellä tapahtumalla oli yhteensä 54 022 kävijää.
Vuoden 2011 festivaalin ohjelmistossa oli 145 pitkää ja 67 lyhyttä elokuvaa Näytöksiä oli 400 ja saleja 14, uutuutena toimivaksi festivaaliteatteriksi osoittautunut Orion. Loppuunmyytyjä näytöksiä oli 113; joukossa muun muassa hetkessä loppuunvarattu avajaiselokuva Iho jossa elän, juhlagaalan elokuva Drive sekä päätöselokuva, iranilainen Nader ja Simin: Ero.
Suosituimpien joukossa olivat myös esimerkiksi Asian Cuts -sarjaan kuuluva, Tsui Harkin ohjaama Detective Dee and the Mystery of the Phantom Flame, Miranda Julyn indie-elokuva The Future, teatterilevitykseenkin tuleva Icíar Bollaínin Sade kuuluu meille. Yllätyselokuva, Sigur Rós -dokumentti Inni, oli loppuuunmyyty.
Festivaalilla nähtiin 18 teatterilevitykseen tulevaa elokuvaa, muun muassa ruotsalainen She Monkesy ja norjalainen Headhunters.
Ensimmäistä kertaa R&A:ssa järjestetty Kotimaisen elokuvan viikko moninkertaisti kävijämääränsä. Myös koululaisille suunnatulla R&A Pulpettikino -elokuvasarjalla oli lähes 2000 katsojaa.
R&A jatkuu vielä ensi viikolla Lahden Kino Iiriksessä ja Jyväskylän Kampus Kinossa. Ensi vuonna festivaali viettää 25-vuotisjuhlavuottaan.
Kuva elokuvasta Robot.