Elokuvassaan The White Crow Ralph Fiennes on tarttunut tunnetun venäläisen balettitanssija Rudolph Nurejevin elämäkertaan, keskittyen Nurejevin loikkaukseen länteen Pariissa vuonna 1961, jolloin venäläinen balettiseurue kiersi Länsi-Eurooppaa. Pariisin matkan lomassa käydään takaumina läpi Nurejevin elämää aina syntymästä junassa, köyhä lapsuus Keski-Venäjän Ufassa, matka peräkylän balettitunnilta Pietarin eli silloisen Leningradin tunnettuun Vaganonan balettiakatemiaan ja ulkomaan kiertueeseen ja hiuksianostattavan jännittävään loikkausdraamaan lentokentällä. Aihe on kiinnostanut Nurejevin elämäkerran lukenutta Fiennesiä jo vuosia. Teknisessä toteuttamisessa hänellä oli omat vaatimuksensa.
”Ensimmäinen ehtoni oli, että meidän on löydettävä näyttelemään kykenevä tanssija”, kertoo Fiennes festivaalin lehdistökonferenssissa. ”Kaksi casting-ammattilaista haravoi Venäjän kaikki balettiseurueet ja tanssikoulut ja loppusuoralle pääsi rooliin valittu Oleg Ivenko. Nurejevissa oli hieman tataariverta, mutta Ivenko on ukrainalainen. Siitä huolimatta hänen olemuksessaan on jotain Nurejevia muistuttavaa.” Fiennes ei halunnut tyytyä useiden tanssielokuvien ratkaisuun palkata pääosaan tunnettu näyttelijä ja laittaa ammattitanssija tanssimaan vaikeimmat tanssiosuudet. Oleg Ivenko oli löydettäessä jo noussut soolotanssitähdeksi, mutta loistavan tanssitaitonsa lisäksi hän osoittautui testikuvauksissa myös näyttelykykyiseksi. ”Hän onkin nyt vakavissaaan tähtäämässä näyttelijän uralle ja opiskelee englantia joka päivä”, kertoo Fiennes. ”Ivenko kykeni saavuttamaan Nurejevin kukkomaisen olemuksen, hänen itsevarmuutensa ja röyhkeytensä – Nurejev ei tunnetusti ollut helppo ihminen.” Fiennes siis päätyi samankaltaiseksi inspiraatioksi Ivenkolle kuin Pushkin Nurejeville.
Kuva: Tokyo International Film Festival
Useista länsimaisista biopic-elokuvista poiketen elokuvassa ei siis puhuta englantia venäläisellä aksentilla vaan venäläiset puhuivat keskenään venäjää. Niin puhuu myös Fiennes, joka rahoituksellisista syistä suostuteltiin näyttelemään Nurejevin balettiopettajan Alexander Pushkinin rooli. Kysyttäessä Fiennesin venäjäntaidosta hän sanoo puhuvansa sitä vain vähän – ja heittää perään pari lausetta sujuvalla venäjällä. ”Minulla oli loistava kääntäjä ja jälkiäänitin repliikkejäni uusiksi.”
Fiennes on itse asiassa tunnetusti venäläisen kulttuurin ystävä ja niinpä hänelle avautuivat ovet kuvata Pietarin Vaganonan balettiakatemian ulkopuolella ja ovilla sekä Eremitaasissa. ”Sokurovin elokuvan jälkeen Eremitaasi ei ole päästänyt elokuvaryhmiä kuvaamaan sinne, mutta minun kohdallani he tekivät poikkeuksen, koska en käytä Eremitaasia kauniina kulissina, vaan halusin tiettyyn kohtaukseen tietyn Rembrandtin maalauksen, jota Oleg Ivenko katsoo. Nurejev tunnetusti haki inspiraatiota muista taiteista. Samalla tavalla kuvasimme Louvressa, Ivenko katsomassa maalausta. Pääsin samalla vilkaisemaan Mona Lisaa aivan yksin.”
Elokuvaa kuvattiin siis Pietarissa ja Pariisissa. Sisäkuvaukset, kuten balettiharjoitus- ja esityskohtaukset tehtiin Serbiassa. ”En tehnyt tätä poliittiseksi elokuvaksi, vaan kuvaukseksi taiteilijan vapaudesta ilmaista itseään, ”kuvailee Fiennes. ”Neuvostoliiton tanssikoulutussysteemi antoi Nurejeville mahdollisuuden kouluttautua huipulle – elämä oli siis moniulotteisempaa. Mutta toki elokuva on myös kylmän sodan kuvaus ja keksiössä on yksilön, taiteilijan kohtalo sen keskellä.” Fiennesillä itsellään ei ole vielä suunnitelmia seuraavaksi ohjaustyöksi. ”Ensi vuonna näyttelen muiden ohjaamissa elokuvissa”, hän sanoo. ”Mutta toivon pääseväni jatkossa keskittymään pelkkään ohjaustyöhön ilman että minun pitää näytellä omassa elokuvassani.”