Saara Saarela opetteli elokuvantekoa Vapahtajan kanssa

Saara Saarelan Vapahtaja (Redeemer) on yksi Episodi 8/2010:n yhteydessä julkaistavan Nordic Short Films -kokoelman lyhytelokuvista. Saarela oppi paljon kuvatessaan elokuvansa ilman leikkausta päähenkilönsä näkökulmasta.

Kuinka Redeemer sai alkunsa ja millaisissa olosuhteissa se tehtiin?

Vuonna 97 olin juuri aloittanut elokuvakoulussa Helsingissä valmistuttuani elokuvaopinnoistani Pariisissa, kun huomasin koulun ilmoitustaululla mainoksen lyhytelokuvakilpailusta. Tv-kanava Arte rahoitti elokuvia, jotka kuvattiin yhdellä otolla hahmon näkökulmasta. Sain heti inspiraation ja kaksi päivää myöhemmin lähetin käsikirjoitukseni Artelle ja he hyväksyivät sen.

Mitkä olivat tavoitteesi?

Luin joitain Henry Louis Menckenin satiirisia tekstejä, kun löysin hänen sitaattejaan. Yhtä näistä sitaateista käytin lähtökohtana lyhytelokuvalleni: ”Luottavaiselta mieheltä menee aikaa tottua ajatukseen, että Jumala ei autakaan häntä”. Halusin leikkiä idealla, että Jumalan sanansaattaja näkee hädässä olevia ja apua tarvitsevia ihmisiä mutta ottaa mielummin kupin kahvia kuin pysähtyy auttamaan heitä.

Mikä oli isoin haaste – taiteellisesti ja teknisesti?

Sekä taiteellisesti että teknisesti kaikkein haastavinta oli käyttää yhtä liikkuvaa otosta ilman leikkauksia. Kuvasimme 35mm filmille steadycamilla joten pystyimme käyttämään vain viisi minuuttia pitkiä rullia. Jouduin harjoittelemaan ja ajoittamaan kaikki liikkeet, jotta otos mahtuisi tuohon aikaan. Valmisteluun ja kuvaamiseen oli vain yksi yö aikaa. Kuvasimmen pätkän kahdeksan kertaa ja käytimme kuudetta otosta.
Toinen haaste oli saada lopputulos näyttämään lähes mustavalkoiselta. Teimme useita testejä laboratoriossa ja lopulta päädyimme käyttämään kahta negatiivia. Oli myös suuri haaste piilottaa tekijät ja kaikki varusteet pimeyteen mutta pitää avustajat kameran vieressä.

Miten suhtaudut lopputulokseen jälkikäteen?

Luulen, ettei elokuvan idea tule esiin yhtä hyvin kuin se olisi voinut, koska käytimme laajakuvaa. Isolla kankaalla voi mielestäni nähdä enemmän yksityiskohtia ja ymmärtää idean paremmin kuin TV-ruudulla. En halunnut käyttää zoomia tai osoittaa hahmoja, koska elokuvan oli tarkoitus olla enkelin näkökulmasta, joka ei erityisesti keskity kehenkään vaan näkee yleiskuvan kadun kulmasta. Vähän niin kuin tarkkailee elämää.

Mikä oli tärkein asia, jonka opit tähän elokuvaan liittyen?

Koska olin silloin opiskelija eikä minulla ollut paljon kokemusta, luulen tärkeimmän asian olleen oppia elokuvan ajasta, oikean linssin tärkeys sekä liikkuvan kuvan perusdynamiikka. Idean tuominen läpi hyvin tarkan ajan sisällä ilman dialogia ja voimatta leikata materiaalia olivat kaikki hyviä rajoitteita oppiakseni, mistä elokuvissa on pohjimmiltaan kyse: kuinka kertoa tarina ja tuoda idea ilmi. Opin paljon myös näkökulmaotoksen käytöstä. En ole käyttänyt sitä sittemmin yhtä teknisellä tavalla mutta ymmärsin kuinka suuri merkitys sillä on, kenen silmien kautta kohtaus yleensä nähdään ja koetaan.

Millainen merkitys elokuvalla on ollut uraasi?

Redeemer ei ollut iso hitti ja olin hyvin yllättynyt ja onnellinen, että se päätyi tälle DVD-kokoelmalle. Se oli muutamilla elokuva juhlilla ja mainittiin jossain muttei koskaan voittanut palkintoa. Minun on ollut pakko tehdä jotain oikein elokuvan pääsemiseksi tähän arvostettuun lyhytelokuvien joukkoon, joten nyt se merkitsee jotakin. Siitä tuli nyt pohjoismainen elokuva.

Oletko sitä mieltä, että Pohjoismaista tulevissa elokuvissa on tietty tunnelma tai sävy?

Ilman muuta. En pystyisi määrittelemään mitä se tarkalleen on, mutta meillä täytyy olla jonkin verran samanlainen tapa katsoa elämää. Suomalaiset ehdottomasti hyödyntävät enemmän slaavilaista melankoliaa ja katsoessamme elokuvia kustakin maasta emme mielestäni näe paljon samankaltaisuuksia toisiimme nähden. Mutta se riippuu näkökulmasta.

Pidätkö itseäsi pohjoismaisena ohjaajana – taiteellisesti – ja tunnetko yhteyden tiettyyn pohjoismaiseen tarinankerronnan perinteeseen tai aiempiin suuriin pohjoismaisiin taiteilijoihin?

Pakko myöntää, etten henkilökohtaisesti pidä itseäni kovin pohjoismaisena ohjaajana. Ainakaan kovin suomalaisena. Olen asunut poissa Suomesta melkein puolet elämästäni ja inspiraationi tulevat ympäri maailmaa. Mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä tärkeämmiksi nämä yhteydet muuttuvat ja sitä tietoisemmaksi niistä tulen. Vaikken pohjaakaan tarinankerrontaani realismiin enkä ole feministi, Helen Schjerfbeck ja Minna Canth ovat tässä kaksi mainitsemisen arvoista taiteilijaa.

Mikä nykyaikainen pohjoismainen elokuva on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

Susanne Bierin Brothers, Lars Von Trierin Breaking the Waves ja Lukas Moodyssonin Fucking Åmål.

Mikä on parasta ja huonointa pohjoismaisessa yhteistyössä?

Ei ole huonointa puolta, koska yhteistyö tekee meistä vain vahvempia ja näkyvämpiä elokuvien valtavalla alalla, joka muuttuu aina vain hajanaisemmaksi koko ajan. Ilman elokuvien tuottamista pohjoismaisena yhteistyönä moni todella hyvä ja mielenkiintoinen elokuva olisi jäänyt tekemättä.

Toimittanut Arla Lehtinen