Joskus yksi asia johtaa toiseen. Dokumentaristi Pia Andellilla on seinällään maalaus, jota hän rakastaa, joten tuntui luontevalta tehdä dokumentti sen luojasta, taidemaalari Otto Mäkilästä (1904–1955). Havahtuminen-elokuvan nähneet Sara Hildénin taidemuseon edustajat pyysivät Andellia tekemään dokumentin Hildénistä.
Myös Sara Hildénin elämä tuntuu koostuvan suunnitelmalliselta palasten yhteenloksahtamiselta. Tamperelainen vaatekaupan myyjä kohtasi sotien jälkeen taiteilijan ja meni tämän kanssa naimisiin. Hildén rahoitti Erik Enrothin maalaustaidetta perustamalla menestyvän muotiyrityksen. Liiton kariutuessa Hildénistä tuli merkittävä modernin taiteen keräilijä, mikä puolestaan johti maailmanlaajuisestikin merkittävän kokoelman syntyyn. Andellin mukaan on mahdotonta spekuloida, olisiko museo syntynyt, mikäli Hildén ja Enroth eivät olisi kohdanneet.
– Jos he olisivat pysyneet yhdessä, olisi ehkä valtava Erik Enroth -museo. Olisiko muita teoksia? Ei luultavasti. Hän keräsi Erikiä niin tiukasti, että siinäkin näytti olevan päämäärä. Eivät ne olisi kodin seinille mahtunut, Andell pohtii.
Tähän liittyy herkullinen ristiriita: omistushaluinen Hildén jakoi kokoelmansa muiden kanssa painostamalla Tampereen päättäjät rakentamaan museon.
– Hän oli vilpittömän kiinnostunut aihepiiristä. Sitä ei kerätty sijoitusmielessä, vaikka jotkut teokset ovat kasvattaneet arvoaan aivan suunnattomasti. Luulen, että siinä oli sama sivistyksen jakamisen ajatus kuin hänen tavassaan lainata kirjojaan ja kannustaa lukemaan. Toisaalta hän käytti museota olohuoneenaan, jossa hän viihtyi pitkiä aikoja, joten hän sai olla teosten parissa joka tapauksessa, Andell valaisee.
Andell ei tee tilaustöitä, joten museon yhteydenotto sinänsä ei häntä vakuuttanut. Tilanne muuttui, kun hän sai luettavakseen Timo Vuorikosken kirjasen Hildénin nuoruusvuosista.
– Hildén piti tanssimisesta ja pukeutui mielellään mustaan. Se kuulosti tutulta; vaikka elämät menisivätkin eri tavalla, voi ajatella, että tiedän ehkä jotain siitä toisesta. Minusta tuntuu myös, että leffoja tehdään elämänvaiheiden mukaan. Vaikka en ole eronnut, niin tässä oli avioliitto ja ero, ja tuntui kiinnostavalta miten eri tavalla ihmiset siihen suhtautuvat. Jotkut menevät eteenpäin ilman jälkiä, jotkut jäävät siihen kiinni.
Teksti: Jouni Vikman
Kuva: Eemeli Kiviniemi
Lisää aiheesta uudessa Episodissa 6/2013.