Sykkivä 80-luvun New York poseeraa säihkyvissä asuissa, hämärillä kujilla ja yhteisön keskellä – uutuussarja Pose hurmaa pinnalla ja vie sydämellä

Televisiosarjojen viidakossa HBO Nordicin uutuus Pose erottuu ulkokuorensa avulla, mutta todellinen koukku on pintaa syvemmällä, yhteisön ja yksilön tarinoissa, jotka koskettavat lupaa kysymättä.

15.6.2018 16:01

Jos yhdistää legendaarisen Fame-musikaalin tarinan itseilmaisun maailmasta ja Glee-sarjan toiseuden tarinan, ja lisää reippaasti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaa sekä 80-luvun nousukautta, on lopputuloksena sarjauutuus Pose.

FX-kaapelikanavan sarja sijoittuu New Yorkiin 1980-luvun nousukaudelle, kun rahaa virtasi ovista ja ikkunoista.

New Yorkista ei kuitenkaan näytetä pelkästään sitä loistokasta puolta, vaikka 80-luvun hyvinvoinnin symbolina sarjassa nähdäänkin Trump Tower. Näyttävyys on jossain aivan muualla kuin raharikkaiden keskellä, sillä sarjan keskiössä on seksuaalivähemmistöjen oma kulttuuri suljettujen ovien takana ja oman yhteisön keskellä.

Ballroom-kulttuuri alkoi jo 1800-luvun puolella seksuaalivähemmistöjen tapana kiertää ja uhmata tiukkoja pukeutumisnormeja ja -lakeja. Enemmän muotinäytöksinä näyttäytyvät tapahtumat kehittyivät ja voimistuivat varsinkin 80-luvulla, ja kyseinen kulttuuri on voimissaan tänäkin päivänä varsinkin Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Ballroom on kävelyä, tanssia, toisten omaksumista, kun oma identiteetti on yhteiskunnan hyljeksimä. Kulttuuriin kuuluu olennaisesti talot, joiden asukkaat elävät ja esiintyvät yhdessä. Johtohahmo, ”äiti”, pitää huolta usein kodeistaan ulos heitetyistä ”lapsistaan”, jotka hakevat yhteisöstä turvaa.

Pose onnistuu tiivistämään tämän massoille tuntemattoman kulttuurin hienosti jo sarjan ensimmäisessä jaksossa, ja samalla katsojalle esitetään hahmoja sekä draamaa riittävästi ja kiinnostavasti, jotta koukusta ei edes halua pyristellä irti.

Sarja onnistuu olemaan samalla sekä historiallinen katsaus New Yorkiin, talouden nousuun, ballroom-kulttuuriin, ja vähemmistöihin että ihan tavallinen, hyvin tehty televisiosarja, joiden hahmoista katsoja alkaa välittää jo heti ensi metreillä.

Ei ole vaikeaa arvata Posen olevan Ryan Murphyn käsialaa. Mies on monen näyttävän sarjan takana, kuten Glee, Muodon vuoksi, Scream Queens, American Horror Story, ja American Crime Story, ja Pose-sarjassa tuntuu yhdistyvän monen näiden sarjan elementit ilman turhia kikkoja tai tekotaiteellisuutta, vaikka nämä ovatkin tärkeä osa itse juonta.

Murphy on siinä asemassa, että pystyy saamaan ruutuun uuden sarjan, jonka vakionäyttelijöissä on enemmän transsukupuolisia näyttelijöitä kuin missään aiemmassa sarjassa. Sarjan hahmot edustavat seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta, mikä on edelleenkin harvinaista valtavirran televisiosarjoissa.

Posen edistyksellisyys ei kuitenkaan ole päälle liimattua tai saarnaavaa, vaan ihan tavallista, normaalia, ja tarinatkin kertovat sateenkaariyhteisön historiasta osana laajempaa yhteiskuntaa.

Katsoja saa kuitenkin aimoannoksen realistisuutta syrjinnän, vainon ja muiden uhkien muodossa. Ballroom-kulttuurin joukoissa AIDS:in nousun konkreettinen uhka näytetään katsojille nimenomaan ihmisten näkökulmasta, eikä niinkään tilastoina tai opetuksena.

Pose on näyttävää tanssin ja musiikin täyttämää draamaa, surua, naurua ja elämää, jossa jokainen on omanlaisensa ihminen.

Pose-sarjan 1. tuotantokautta voi seurata HBO Nordicin suoratoistopalvelussa, samaan tahtiin Yhdysvaltain ensiesitysten kanssa.

 

Lisää luettavaa