Tim Curry teki harvinaisen julkisen esiintymisen The Rocky Horror Picture Show -elokuvan 50-vuotispäivän kunniaksi.
Vuoden 1975 kulttiklassikosta on tullut yöesitysten ja queer-elokuvien kulmakivi. Dr. Frank-N-Furter oli Curryn läpimurtorooli. Leffassa nähdään myös muita myöhemmin tunnetuksi tulleita nimiä, kuten Susan Sarandon, Barry Bostwick ja Meat Loaf.
The Rocky Horror Picture Show sai alkunsa Richard O’Brienin näyttämömusikaalina. Elokuvan camp-huumoria, kauhua, komediaa ja musikaalia yhdistelevä tyyli ei ollut menestys lippukassoilla. Vuosien saatossa leffa on saavuttanut kuitenkin kulttimaineen.
Lue myös: Muistatko huippunäyttelijä Susan Sarandonin, 78? Tältä hän näyttää nyt
Lue myös: Rokkistara ja Fight Clubin tähti Meat Loaf on kuollut 74-vuotiaana
Los Angelesin Academy Museum järjesti juhlan kunniaksi erikoisnäytöksen, jossa leffa näytettiin restauroituna 4K-versiona. Curry sai raikuvat aplodit sekä yleisöltä, että paikalle saapuneilta Bostwickilta, Patricia Quinnilta, Nell Campbellilta ja tuottaja Lou Adlerilta.
79-vuotias Curry osallistui myös Q&A-tapahtumaan, jossa hän muisteli rooliaan. Curryn julkiset esiintymiset ovat jääneet vähiin vuoden 2012 vakavan aivohalvauksen jälkeen. Tämä rajoitti hänen liikkuvuuttaan ja pakotti käyttämään pyörätuolia. Curry on tehnyt viime vuosina silti mm. äänirooleja. Hän esiintyi myös vuoden 2024 Stream-kauhuelokuvassa.
Lähde: Screen Rant