Tänään tv:ssä: Kulttisuosioon nousseen elokuvasarjan toinen osa – Uskomaton takaa-ajo on leffan parasta antia

IMDb-arvosana 7,2.

Julkaistu:

Matrix: Reloaded on elokuvasarjan toinen osa, jossa konearmeija uhkaa ihmisten yhdyskunta Siionia, jonka kohtalo riippuu Keanu Reevesin esittämästä Neosta.

Tuomiopäivän kello alkaa tikittää Siionin ihmisille, kun käy ilmi että peräti 250 000 vartijarobotin armeija on ryhmittynyt kaupunkiin kohdistuvaan suurhyökkäykseen. Koneet aikovat ohittaa Siionin puolustuksen pureutumalla sen kimppuun suoraan maankuoren läpi.

Kun tilanne tajutaan, aikaa ei ole jäljellä enää paljoa: koneet saavuttavat Siionin 72 tunnin kuluessa, mikä on sekä Matrix Reloadedin että elokuvasarjan kolmannen osan Matrix Revolutionsin yhteenlaskettu aikajänne.

Neolla, Morpheuksella (Laurence Fishburne), Trinityllä (Carrie-Anne Moss) ja kumppaneilla on vain sen verran aikaa ryhtyä toimiin sekä reaalimaailmassa että etenkin Matrixissa välttääkseen ihmiskunnan lopullinen tuho.

Ensimmäisen Matrixin nähneelle Reloadedissa on paljon tuttua: paitsi elokuvan maailma ja sen lainalaisuudet, myös toimintajaksojen tyyli ja virtuositeetti.

Elokuvan keskeisin elementti ovat sen toiminta- ja taistelukohtaukset. Niiden toteutus onkin tehty todella viimeisen päälle. Pitkään jatkuva moottoritietakaa-ajo on siitä loistava esimerkki.

Matrix Reloaded esitetään Subilla maanantaina 23.10.2023 klo 21.00. Matrix-elokuvat löytyvät myös HBO Maxista. Katso alta ote takaa-ajokohtauksesta.

YouTube video