Alkuperäisellä The Matrix -elokuvalla on varmasti rakas paikka monen toiminta- ja miksei myös scifi-fanin sydämessä. Sen jatko-osat ovat kuitenkin kautta aikain jakaneet katsojat moneen leiriin, eikä siltä vältytä vielä 18 vuodenkaan jälkeen – uskaltaisin jopa väittää, että The Matrix Resurrections on sarjan kaikkien aikojen eniten mielipiteitä jakava elokuva.
Eniten se muistuttaa varmasti muutaman vuoden takaisesta Star Wars -fanikuntaa riepotelleesta The Last Jedi -elokuvasta, jonka aiheuttama somekuohu oli aivan omalla tasollaan. Siinä mentiin niin henkilökohtaisuuksiin kuin törkeisiin epäasiallisuuksiin. Onkin omalla tavallaan jopa pelottavaa nähdä mihin suuntaan internet lähtee uuden Matrixin kanssa.
Vaikka Matrix on sarjana ollut aina täynnä alatekstiä, niin nyt asiat otetaan oikeasti pöydälle kuten ajan henkenä on. Ei ole enää salaisuus, etteikö The Matrix olisi oikeasti ollut ohjaajasiskostensa tapa käsitellä omia henkisiä tuskiaan. On todella hienoa, ettei näitä asioita tarvitse enää piilotella, vaan jokaisella on oikeus olla juurikin sitä mitä itse haluaa olla.
The Matrix Resurrections onkin anteeksipyytämättömän omaperäinen ja metatasojen kanssa hulvattomasti leikittelevä pala ison budjetin elokuvaa, jonka mukaan on helppo uppoutua. Se on omalla tasollaan valtavirtaelokuvaa, joka kuitenkin uskaltaa lähteä leikittelemään tunnereaktioita herättävillä elementeillä, kuten eksistentialistisella tuskalla, joka on oikeastikin osa lähes jokaisen ihmisen elämää.
Kuten kymmeniä vuosia vanhojen elokuvien jatko-osilla on usein tapana, tuo myös Resurrections mukanaan uusia, mielenkiintoisia ja hyvin näyteltyjä hahmoja, joista päällimmäisenä ja merkittävämpänä esitellään tuore hakkeri, Bugs, jota esittää aikaisemmin urallaan aivan rikollisen pienelle huomiolle jäänyt Jessica Henwick. Hänen suorituksensa elokuvassa on loistava, kuten on myös Keanu Reevesillä ja Carrie-Anne Mossilla, jotka tunnetaan ehkä paremmin Neona ja Trinitynä.
Aikaisemman elokuvan tapahtumien jäljiltä mainitut ikoniset hahmot ovat joutuneet takaisin Matrixiin, joka on tällä kertaa jopa todellisempi ja ilkeämpi kuin aiemmin, aivan kuten oikeakin maailma. Neo on asetettu Matrixiin hervottomaan pelinkehittäjän asemaan – mies on nimittäin uudelleenluonut aikaisemmat elokuvat omaan todellisuuteensa videopeleinä ja kerää niistä kiitoksia ja kritiikkiä uuden pelin luomisesta näinkin myöhässä. Aikamoinen silmänisku, vai?
Lana Wachowski on aina tehnyt kaunista elokuvaa, eikä tutulta linjalta ole lähdetty hapuilemaan nytkään. Resurrections on todella näyttävä elokuva, joka saa vähintäänkin visuaalisilla elementeillään kuolan valumaan. Silmäkarkkia todella siis löytyy, mutta tarinan kanssa hapuillaan palttiarallaa elokuvan puolivälissä. Mukaan tuodaan elementtejä aikaisemmista osista, jotka olisi voinut jättää vuodelle 2003. Jos aivottomasta ja haukotuksia herättävästä jargon-osuudesta pääsee yli, on kaikki muu kuitenkin niin mukaansatempaavaa, ettei kahden ja puolen tunnin kesto tunnu missään.
On sikäli harmi, että mukaan ei saatu legendaarista Laurence Fishburnea tai sitä aitoaa oikeaa agentti Smithiä. Ilmiömäinen Yahya Abdul-Mateen II ja fantastinen Jonathan Groff tekevät kuitenkin kaikkensa täyttääkseen isot saappaat siinä loistavasti onnistuen.
Jos olet siis odottanut uutta Matrixia sormet kohmeessa, niin hyviä uutisia – se on todella hyvä ja helppo valinta joulun leffakuninkaaksi – kunhan meidän ihanat teatterit vain pysyisivät nyt auki.
Niklas Tirkkonen