Tänään tv:ssä: ”Pakko katsoa välittömästi uudestaan” – Mestarillisesti ohjattu elokuva vuodelta 2017

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut Rakkautta vailla.

6.11.2019 05:00

Andrei Zvjagintsev (Isän paluu, Leviathan) on Venäjän merkittävin nykyohjaaja, minkä ymmärtää, kun katsoo hänen uuden elokuvansa Rakkautta vailla. Se on mestarillinen kuvaus parisuhteen lopusta ja sen traagisista seurauksista.

Elokuvan nimen mukaisesti kaikki roolihahmot tuntuvat olevan rakkautta vailla. Tarinan keskiössä on moskovalainen pariskunta, joka on eroamassa ja myymässä asuntoaan.

Eroprosessi on katkera ja riitaisa. Sitten pariskunnan 12-vuotias poika katoaa.

Zvjagintsevin visuaalisessa tyylissä näkyy vaikutteita kuvataiteesta, ja hän käyttää raamatullisia vertauskuvia. Sille tuovat vastapainoa naturalistinen ote ja yhteiskunnalliset viittaukset. Rakkautta vailla ei ole kuitenkaan poliittinen elokuva, vaan se keskittyy ihmisten välisiin suhteisiin.

Elokuva on surullinen ja paikoin ahdistavakin, mutta sen katsomisesta ei tule paha olo.

Tarkkanäköinen ihmiskuvaus herättää valtavasti ajatuksia, ja viimeisen kuvan jälkeen tulee tunne, että elokuva on pakko katsoa välittömästi uudestaan.

Rakkautta vailla
esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 6.11.2019 klo 21.41. Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia