Mika Ronkaisen (Huutajat – Screaming Men, Kaikki synnit -sarja) ohjaama dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä (2012) on musiikillinen matka tunteellisiin muistoihin ja suomalaisten maahanmuuttajien historiaan Ruotsissa.
Aknestik-yhtyeen kitaristina tunnettu Kai Latvalehto ja hänen isänsä Tauno ajavat Oulusta Göteborgiin, missä he asuivat Kain lapsuudessa 70-luvulla.
Matkalla tavataan ruotsinsuomalaisia, joiden kanssa keskustellaan identiteeteistä. Reissua täplittävät 1970-luvulla julkaistut, sittemmin unohtuneet ja viime aikoina jälleen löydetyt siirtolaisiskelmät.
Jussi-gaalassa vuonna 2014 elokuva palkittiin parhaana dokumenttina, ja lisäksi se voitti parhaan musiikin Jussin.
”Matka kahden maan ja puolen vuosisadan läpi on elokuvan päähenkilöiden lisäksi puhdistava kokemus myös katsojalle”, sanottiin Episodin arviossa.
Laulu koti-ikävästä esitetään Yle Teemalla tiistaina 07.09.2021 klo 22.00. Elokuva on Areenassa pysyvästi, voit katsoa sen alta.