Miika Nousiaisen vuonna 2007 ilmestynyt romaani Vadelmavenepakolainen kääntyi ensin näytelmäksi. Menestyskirjasta tehtiin myös vuonna 2014 valmistunut elokuva suomalais-ruotsalaisena yhteistuotantona.
Tarinassa onkin ainekset hyväksi elokuvaksi.
Päähenkilö Mikko Virtanen on outo tyyppi: hän kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen. Supisuomalainen Mikko ihailee ruotsalaisia ja haluaa sellaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Hän muuttaa länsinaapuriin ja omii ruotsalaisen miehen kansallisuuden.
Aurinkomyrsky-elokuvan ja monien ruotsalaisten poliisisarjojen ohjaaja Leif Lindblom on siirtänyt romaanin filmille sujuvasti.
Kirjan lukeneita tosin saattaa häiritä se, että tarina on matkan varrella muuttunut melkoisesti. Päähenkilökin on iloisempi ja harmittomampi veikko kuin romaanissa.
Ruotsalainen Jonas Karlsson esittää yllättävän pätevästi sekä suomalaista että ruotsalaista. Yksi ero suomalaisetn ja ruotsalaisten näyttelijäntyössä kuitenkin on, joka nostettiin Episodin ensi-ilta-arviossa esiin.
Saunakohtauksessa Tommi Korpela näyttää sekä paljaan etu- että takapuolensa estottomasti kohti kameraa. Elokuvan loppupuolella Jonas Karlsson taas istuu lauteilla pyyhe tiiviisti ympärillään.
Elokuvassa näyttelevät myös Josephine Bornebusch, Frida Hallgren, Jarmo Mäkinen ja Armi Toivanen.
Vadelmavenepakolainen esitetään TV2-kanavalla keskiviikkona 17.06.2020 klo 20.00. Uusinta lauantaina 20.06.2020 klo 22.30. Elokuva on katsottavissa Areenassa 18 päivän ajan. Alla traileri.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.