Luulin, että joudumme puhumaan englantia, sillä ruotsini on vähän ruosteessa, mutta sinähän puhutkin suomea sujuvasti.
Minä ymmärrän kaiken, mutta en ole juuri puhunut suomen kieltä, joten suomeni ei ole niin hyvää. Jos jään kiinni johonkin sanaan, niin sanon sen ruotsiksi tai englanniksi.
Olet siis syntynyt Ruotsissa, mutta vanhempasi ovat suomalaisia?
Ne on ihan suomalaisia. Olen kotoisin Södertäljestä, eikä siellä ole edes pakko puhua ruotsia. Kun synnyin 60-luvulla, kaikkialla oli suomalaisia kavereita.
Olet markkinoimassa nyt Vadelmavenepakolaista Suomessa ja samalla kuulemma opiskelet kieltä.
Olen ottanut kolme suomen kurssia. Se menee joka päivä helpommin ja helpommin. Kieli ja sanat ovat siellä jossain, ne pitää vain herättää.
Oliko Miika Nousiaisen romaani tuttu ennestään?
Ei. Kun Ilkka [Matila, tuottaja] soitti viisi–kuusi vuotta sitten ja lähetti kirjan, en ollut kuullutkaan siitä. Se oli ollut Suomessa vuoden tai kaksi muttei ollut vielä tullut Ruotsiin. Se oli mielestäni hauska kirja, mutta samaan aikaan mietin, miten tästä voi tehdä elokuvan.
Kirja ja elokuva eroavat toisistaan aika paljon. Onko syynä juuri se, että kirjan tarina ei suoraan kääntynyt elokuvaksi?
Ymmärsin kirjan, mutta ajattelin sitä, miten ruotsalaiset näkevät tämän historian. Siitä puhutaan filmissäkin. Ruotsissa Suomi on maa, jonka kanssa pelataan jääkiekkoa ja semmoista, mutta muuten… Sinne pitäisi mennä joku kerta käymään, mutta ei koskaan mennä.
Käyväthän ruotsalaiset Ruotsin-laivoilla.
Joo, mutta enemmänkin vain risteilyillä, eikä siinä saada Suomeen mitään kontaktia. Jotta Mikkoa voisi ymmärtää, vaikkei tietäisi missä Suomi ja Ruotsi on, niin lopuksi tullaan siihen, että kaikilla ihmisillä on pienet tai isot haavat lapsuudesta. Mikolla on niin iso haava, ettei se voi elää sen identiteetissä. Toinen juttu kirjassa on se, että Mikko on jäänyt kiinni Ruotsin folkhemmetiin [kansankoti], tähän poliittiseen ideaan.
Kuvaat kansankotia elokuvan alussa, missä esitetään vanhaa arkistomateriaalia kuninkaallisista ja politiikoista.
Koetin sanoa, että se folkhemmet oli 80-luvulla. Se on jotain, mitä meillä oli niin kauan sitten, mutta kirjassa Mikko elää vielä sitä elämää. Se oli vaikeata minulle: eikö se näe, että Ruotsissa ei enää ole sitä. Se on Mikon päässä. Sitä se kaipaa, mutta sitä ei ole ollut Ruotsissa moneen vuoteen.
Mikko Virtasta esittää ruotsalainen näyttelijä Jonas Karlsson, joka oli yllättävän hyvä suomalaisena.
Siitä täällä Suomessa keskusteltiin, että te ette voi pistää siihen ruotsalaista. Minä sanoin, että Mikkohan ON ruotsalainen. Tiesin, että Jonas osaa tehdä sen niin hyvin, että en voinut nähdä siihen ketään muuta. Tunsin, että en tee tätä filmiä, jos en saa Jonas Karlssonia, koska oli niin helppo nähdä, että se on Mikko Virtanen.
Jonas joutui sitten opiskelemaan suomea roolia varten?
Se oli kauhean iso prosessi, ja lisäksi hänen piti opetella puhumaan ruotsia kuten suomalaiset puhuvat. Ruotsissa luullaan, että suomenruotsalaiset, niin kuin Mark Levengood, vain puhuvat huonoa ruotsia. Ne eivät ymmärrä, että siinä on vain eri aksentti. Jonas otti sen niin kuin suomalainen puhuu ruotsia. Ja Jonasin suomen kieli, se on jotain kummallista. Se on Mikko, joka ei edes halua tunnustaa omaa kieltään. Se oli juuri niin kuin halusin ja minkä Jonas teki niin hienosti.
Miten luulet, että Ruotsissa suhtaudutaan elokuvaan?
Me ollaan testattu sitä monta kertaa, ja ruotsalaisten mielestä se on hauska filmi. Siinä on pari kohtausta, jotka ovat meidän ruotsinsuomalaisten mielestä kauhean hauskoja. Kun olen Suomessa niitä näyttänyt, niin on oltu aika hiljaa. Se kun Mikko viettää joulua, ja Jorma tulee laatikoiden kanssa. Kun olin pieni, ja ruotsinsuomalaisilta kysyttiin, mikä on Suomen ja Ruotsin ero, vastattiin että meillä on näitä laatikoita. Se on ainoa, mitä me hoksattiin. Minä en ole ikinä edes syönyt laatikoita, mutta äiti teki niitä, ja kaikki ruotsinsuomalaiset tuntevat ne.
Elokuvassa käytetään Mikosta termiä suomalainen ruumis, ruotsalainen sielu. Ajatteletko itsestäsi samoin?
Olen identifioinut itseni ruotsalaiseksi, mutta olen mielestäni suomalaisen näköinen. Mutta kun tein yhtä sitcomia Suomessa, aina astuessani sisään kuulin, että ohjaaja näyttää niin ruotsalaiselta. Kontaktini Suomen kanssa tulee vanhemmistani. Se on ollut minulle Suomi. Vasta nyt kun olen tullut vanhemmaksi, olen halunnut saada omaa kontaktia tänne. Geneettisesti minä olen suomalainen.