Tänään tv:ssä: Klassinen toimintakomedia tehtiin uusiksi – ”Väkivallan tilalla ala-arvoista huumoria”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Luunmurskaajat.

2.2.2017 06:27

Luunmurskaajat on uusintaversio Robert Aldrichin vuoden 1974 mainiosta vankilaklassikosta. Uusintaversion pääosassa nähdään suosikkikoomikot Adam Sandler ja Chris Rock. Mukana on myös alkuperäisen elokuvan tähti Burt Reynolds.

Elokuvan keskushahmo on Sandlerin esittämä entinen jalkapallotähti Paul Crewe, joka ryhtyy kouluttamaan vankeja jenkkifutisotteluun vartijoita vastaan.

Uusintaversio keräsi muhkeat lipputulot, mutta kriitikot antoivat sille murska-arviot. Esimerkiksi DVD Hohdossa se sai vain yhden tähden:

”Tarina on kirjoitettu ja kuvitettu vastaamaan jopa pitkästyttävän tarkasti ja mielikuvituksettomasti alkuperäisteoksen tapahtumia ja kerrontaa. Ainoat poikkeukset ovat, että lahjattoman Peter Segalin uusintaversiossa näyttelijätyöskentely on entistä kehnompaa, hahmot yksiulotteisempia ja väkivalta roimasti lievempää. Tilalle on ilmestynyt suuri määrä ala-arvoista huumoria”, kirjoitti Tuomas Riskala DVD Hohdossa 16/2006.

Luunmurskaajat esitetään TV5-kanavalla torstaina 2.2.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video