Vain Netflixissä: entisen suosikkikoomikon täydellinen romahdus – katso myötähäpeää herättävä traileri

Niin ne parhaimmatkin tippuvat korkealta ja kovaa. Nyt ei ole kylläkään edes pohja riittänyt, vaan tämän trailerin kautta päädymme syvälle jonnekin eriskummalliseen negaatioavaruuteen. Miinusmerkkisen sysimustan pimeyden syleilyyn, myötähäpeän ja ei-ei-ei-ei-ei-huutojen klaustrofobiseen ikipuristukseen. Apua!

19.1.2017 20:22

Muistatteko vielä sitä aikaa, kun ihmiset pitivät Adam Sandlerin leffoista? Se oli silloin joskus kaukaisella 90-luvulla. Nyt Sandler itse palaa vuoteen 1994, omalle kultaiselle ajalleen. Narsismia parhaimmillaan vai neroutta komeimmillaan? (Apua!)

Sandler näytteli ysärillä ihan passeleissa komedioissa. Esimerkiksi Billy Madison (1995) ja Happy Gilmore – ammattilainen (1996) ovat oikein kivoja leffoja.

Sitten tapahtui jotain. Ja nyt olemme tässä.

Sandler on viime aikoina tehnyt sarjatuotantona elokuvia Netflixille. The Ridiculous 6 (2015) oli Sandlerilta tilatusta neljän elokuvan sarjasta ensimmäinen, ja sai elokuvasivusto Rotten Tomatoesissa kokonaiset nolla prosenttia. Pisteet tulevat kriitikoiden suositusten perusteella.

Seuraavana oli vuorossa The Do-Over (2016), joka on saanut huikeat viisi prosenttia. Kehitystäkö?

Mitäpä muuten veikkaatte, millaiset arviot tämä uusi komedia, Sandy Wexler, tulee saamaan?

Katso traileri alta – jos uskallat.

Kuva: Pixels

Lähde: Uproxx

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia