Netflixin seuraava komediasatsaus tulossa pian – tältä se näyttää

22.3.2016 09:58

Mikäli Netflixin tiedottajia on uskominen, oli satsaus Adam Sandleriin hyvinkin kannattava: striimausjätin mukaan koomikon The Ridiculous Six keräsi jo ensimmäisen kuukauden aikana ennätykselliset katsojamäärät, vaikka kriitikot ja monet katsojatkin elokuvan lyttäsivät.

Neljän elokuva diilistä on vielä kolme täyttämättä, mutta seuraavaa pukkaa jo toukokuussa, kun ensi-iltansa saa Steven Brillin (Mr. Deeds, Little Nicky) ohjaama The Do-Over. Elokuva kertoo Sandlerin esittämästä pankinjohtajasta, jonka elämä saa uusia kierroksia, kun tämän vanha ystävä manipuloi miehen lavastamaan oman kuolemansa ja lähtemään seikkailulle.

Elokuvassa nähdään Sandlerin lisäksi ainakin David Spade, Paula Patton ja Luis GuzmánThe Do-Over nähdään Netflixillä 27.5.2016 lähtien.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa