Tänään tv:ssä: Univormuun pukeutunut vieras ilmestyy tyttökouluun, ja seksuaalinen jännite valtaa oppilaitoksen

IMDb-arvosana 6,3.

10.5.2022 05:00

Sofia Coppolan vuonna 2017 ilmestynyt ohjaustyö Lumotut. perustuu Thomas P. Cullinanin romaaniin The Beguiled, joka on filmattu aiemminkin. Clint Eastwood esitti pääosaa vuoden 1971 elokuvassa, joka tunnetaan Suomessa nimellä Korpraali McB.

Lumotut sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin. Haavoittunut sotilas saa suojan vihollisen puolella sijaitsevasta tyttökoulusta. Eastwoodin roolin on perinyt Colin Farrell, mutta nyt tarina nähdään naisten näkökulmasta.

Nicole Kidmanin, Kirsten Dunstin ja Elle Fanningin roolihahmot joutuvat kaikki omalla tavallaan korpraali McBurneyn lumoihin. Odottamaton seksuaalinen jännite ja mustasukkaisuus valtaavat koko oppilaitoksen.

Lumotut nähtiin FRII-kanavalla jo viikonloppuna pariin otteeseen, mutta luvassa on vielä yksi lähetys TV5-kanavalla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 00.15.

Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia