Täydellisyyttä hipova kahden naisen rakkaustarina

21.2.2016 11:00

Yhdysvaltalainen Todd Haynes (s. 1961) on ohjannut viimeisen 25 vuoden aikana vain kuusi pitkää elokuvaa ja yhden minisarjan. Haynesin kohdalla laatu korvaa kuitenkin määrän, sillä kaikki ohjaajan teokset ovat olleet tapauksia ja palkintorohmuja. Hän on kiistatta eräs sukupolvensa lahjakkaimmista elokuvantekijöistä.

Carolia on verrattu Haynesin Kaukana taivaasta -elokuvaan (2002). Molemmat elokuvat sijoittuvat 1950-luvulle ja molemmat käsittelevät aikansa moraalisäädöksiä ja niiden kautta tragediaan ajautuvia keski-ikäisiä ja keskiluokkaisia kotirouvia. Molempien elokuvien ytimessä on myös homoseksuaalisuus ja sen asema yhteiskunnallisena tabuna.

Haynesille itselleen ero elokuvien kuvaamien 1950-lukujen välillä on kuitenkin merkittävä.

– Se 1950-luvun alku, johon Carol sijoittuu, on hyvin erilainen verrattuna vuoteen 1957, jolloin Kaukana taivaasta tapahtuu. Toisen maailmansodan jälkeen mccarthyismi ja yleinen paranoia olivat voimissaan ja Yhdysvallat tunsi hävinneensä kehityskilpajuoksun Neuvostoliitolle. Tuon ajan valokuvissa New York näyttää vanhan maailman likaiselta kaupungilta, jota ei ole vielä puhdistettu. Eisenhowerin johdolla vuosikymmenen lopusta muodostui hyvin erilainen ajanjakso, joka vastaa mielessämme kuvaa tyypillisestä keskiluokkaisesta elämästä 1950-luvulla. Se on juuri se värikylläinen ja loistelias 1950-luku, jonka löydämme muun muassa Douglas Sirkin elokuvista, jotka inspiroivat Kaukana taivaasta -elokuvaa, Haynes määrittelee.

Rooney Mara esittää nuorta tavaratalomyyjää, joka rakastuu Cate Blanchettin tulkitsemaan eleganttiin vanhempaan naiseen 1950-luvun alun New Yorkissa.

Carol-rooney_maraTäydellisyyttä hipova elokuva on pakahduttavan intohimoinen kuvaus kielletyistä tunteista, uhrauksesta ja kahden naisen syvästä rakkaudesta. Upean ohjauksen, kuvauksen ja tuotantosuunnittelun ohella Carol vakuuttaa ennen kaikkea kahdella pääosasuorituksellaan, joista Mara jo palkittiin Cannesissa. Molemmat tähdet saivat Oscar-ehdokkuuden, Blanchettilla parhaan naispääosan ja Maralla naissivuosan kategoriassa.

Haynesin mukaan Blanchett oli jo mukana projektissa ennen häntä. Ohjaaja ja näyttelijä olivat aiemmin työskennelleet yhdessä Haynesin mestarillisessa Bob Dylan -muotokuvassa I’m Not There (2007).

– Pukusuunnittelijani Sandy Powell kertoi minulle Carolista, joka oli jo pitkään ollut tuottaja Liz Karlsenin kehittelemä projekti. Liz on puolestaan minun ja tuottajani Christine Vachonin rakas vanha ystävä. Kuultuani tarinan, ja että Cate ja Sandy olivat jo kelkassa, halusin mukaan hinnalla millä hyvänsä. Rakastin työskentelyä Caten kanssa I’m Not Theressa, jossa hän tekee yhden parhaista suorituksistaan. Hän on ällistyttävän hieno näyttelijä, jolla on loistavat vaistot ja valtava tietomäärä. Rooneyssa on paljon samaa. Myös hän on äärimmäisen älykäs ja työssään vakavamielinen, mutta samalla kiltti ja helppo työtoveri. Tapasimme Cincinnatissa ennen kuvauksia ja keskustelimme syvällisesti molempien hahmoista. Halusimme todella ymmärtää näitä naisia ja hioimme ymmärrystämme pitkillä keskusteluilla. Ehkä siksi tunnelma kuvauksissa oli niin miellyttävä ja rentoutunut, Haynes toteaa.

Teksti: Tuomas Riskala, Cannes
Kuvat: Wilson Webb

Lue lisää Carol-elokuvasta uudesta Episodista 2/2016.

Lisää luettavaa