Tekoäly ja sen hyödyntämistavat ovat olleet erityisen vahvasti tapetilla koko viime kesän ja alkusyksyn, kun Hollywoodin käsikirjoittajat sekä näyttelijät asettuivat työnseisaukseen sen käyttöä vastaan, muiden syiden ohella. The Creator -elokuvan julkaisusauma tuntuukin siksi ehkä jopa hieman pelottavan ajankohtaiselta samaista aihetta sivuavan premissinsä kanssa.
Scifielokuvassa kurkistetaan tulevaisuuteen, jossa Yhdysvallat on ajautunut sotajalalle tekoälyn ja sitä edustavien robottien sekä skannatuilla ihmiskasvoilla varustettujen simulanttien kanssa. Kun kehittyneen teknologian puoltajien uudeksi superaseeksi paljastuu yllättäen nuori lapsisimulantti Alfa-O (Madeleine Yuna Voyles), sotilas Joshua (John David Washington; Tenet) joutuu arvioimaan katsomuksiaan aivan uusilta kanteilta.
Elokuvan ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Gareth Edwards (Rogue One: A Star Wars Story, Godzilla) kertoo virtuaalisen lehdistötilaisuuden yhteydessä, että idea tarinaan syntyi vain muutamassa päivässä. Hän ajeli Rogue Onen purkittamisen jälkeen läpi Yhdysvaltain maaseudun, huomasi japanilaistyylisellä logolla varustetun tehdasrakennuksen ja pohti miltä tuntuisikaan olla robotti, joka astuu ensi kertaa sen ovista ulkomaailmaan. Ajatusleikki ei jättänyt häntä rauhaan ja hyvin pian koko uuden elokuvan raamit olivatkin jotakuinkin valmiina hänen mielessään.
Edwards kuvailee tätä syntytarinaa ”hyvin harvinaiseksi”, sillä yleisesti ottaen elokuvien tarinankehittelyprosessit kestävät vuodenkin verran. Lopullinen käsikirjoitus syntyi hänen mietteidensä pohjalta yhteistyönä Chris Weitzin (Rogue One, Twilight: Uusikuu, Cinderella – Tuhkimon tarina) ja Hossein Aminin (Drive, Lumikki ja metsästäjä, Obi-Wan Kenobi) kanssa.
Scifitarinan harvinainen toteuttamistyyli jatkui myös sen kuvaus- ja editointivaiheissa. Sen sijaan, että elokuvaa olisi lähdetty rakentamaan konseptitaiteen kautta erilaisten lavasteiden ja greenscreenien eteen kuvattavaksi, Edwards sai studion vakuuttumaan päinvastaisesta lähestymistavasta. He suuntasivatkin aluksi yhteensä kahdeksaan eri maahan kuvaamaan upean visuaalisen materiaalinsa valmiiksi ja antoivat kaiken vasta sitten editointivaiheessa taiteilijoiden sekä erikoistehostetiimin käsiin.
”Mikä normaalisti tapahtuu puolitoistavuotta aikaisemmin, tapahtuikin nyt editoinnin yhteydessä. [Tiimit] maalasivat ja suunnittelivat kaikki scifielementit vain kuviin, joita aidosti käytämme elokuvassa. Kuvia ei siis maalattu lainkaan niiden reunojen yli eli niiden toteutus oli hyvin tehokasta”, Edwards selittää. Hän myös naurahtaa, että tahtoo todennäköisesti tehdä kaikki tulevatkin elokuvansa tällä omalla takaperoisella tyylillä.
The Creatorin tuotantotehokkuus ei päättynyt kuitenkaan vielä tähänkään. Lokaatioiden paikallisia asukkaita pyydettiin myös osaksi kuvauksia ja he lähtivätkin innokkaasti mukaan ison Hollywood-elokuvan tekoon. Kuvausryhmät pidettiin myös kaiken aikaa mahdollisimman pieninä; esimerkiksi Himalajan kuvausosuudelle lennätettiin vain ja ainoastaan Edwards, pääosatähti Washington sekä yksi elokuvan tuottajista. Edes äänitysmiestä ei napattu kyytiin tätä varten.
Kaikilla näillä keinoilla elokuvan budjetti saatiin pidettyä vain 80 miljoonassa dollarissa, mikä on tänä päivänä tämän kokoskaalan scifieepokselle hyvin epätavallisen pieni summa.
Tähtien sodan, E.T.:n ja Hämärän rajamailla -sarjan synnyttämä rakkaus scifigenreen on ohjannut Edwardsin uraa jo pitkään. Ne tarjoavat katsojilleen jännittäviä hetkiä ja esittelevät uudenlaisia perspektiivejä, mutta samalla myös onnistuvat aidosti koskettamaan yleisöään tunnetasolla. Hän tahtoikin pyrkiä vastaavaan kokonaisuuteen myös The Creatorin kohdalla.
Tapahtumien keskiössä on Joshuan pyrkimys löytää ja pysäyttää mysteerinen Nirmata, tekoälyn luoja. Tämä ihmiskunnan ja simulanttien sekä robottien vastakkainasettelu antoi Edwardsille tehokkaat raamit tutkiskella suvaitsevaisuuden käsitettä. Hän kertookin tekoälyllisten hahmojen edustavan elokuvassa metaforisesti katsojista poikkeavia yksilöitä.
Etsintäretken yhteydessä Joshuan täytyy selvittää myös lapsisimulantti Alfa-O:n tai tuttavallisemmin Alfien merkitystä käynnissä olevalle sodalle. The Mandalorianin, The Witcherin ja The Last of Usin tapaan isä-lapsi-kaksikon välille syntyy matkan varrella omanlaisensa vahva side. Jotta heidän yhteiset kokemuksensa nappaisivat myös katsojat kunnolla mukaansa, näyttelijävalintojen täytyi osua juuri eikä melkein nappiin.
Edwardsilla kävi valtaisa tuuri Voylesin kohdalla; tyttö oli ensimmäinen ehdokkaista, jonka hän tapasi kasvotusten roolitusprosessin aikana. Hän oli jopa niin ymmällään nuoren näyttelijänalun vaikuttavuudesta, että hänen täytyi testata tämän taitoja myös improvisaation avulla. Näin saatiin kiistaton varmuus siitä, ettei ilmiömäinen suoritus ollut vain hyvän yksittäisen valmistautumisen tuotetta.
”[Madeleine] oli yhtä vakuuttava koekuvauksissaan kuin itse elokuvassakin. — Hän saapui paikalle. Hän esitti kohtauksen. Ja me vain yritimme olla itkemättä. Se oli niin tunteikasta ja upeaa. Ajattelin sen olevan liian hyvää ollakseen totta”, Edwards kuvailee tapahtumia.
Tärkeää elokuvan toimivuuden kannalta oli lisäksi se, että molemmat päätähdet tulivat erinomaisesti toimeen toistensa kanssa myös kameran ollessa pois päältä. Edwards tahtoi antaa ujomman puoleiselle Voylesille sekä Washingtonille tarpeeksi aikaa tämän tosielämän siteen kehittämiselle. Siksi hän päättikin jättää tietyt erityistä tunteikkuutta vaativat kohtaukset kuvausaikataulun häntäpäähän. Kaikkien iloksi näyttelijäkaksikosta tuli kuin tulikin nopeasti ylimmät ystävät.
”Yritin koko elokuvan ajan itse [ystävystyä Madeleinen kanssa] ja hän päästikin minut lopulta hieman kuorensa sisään. Muttei kuitenkaan täysin. Mutta J.D. mursi koodin ja hänestä tuli kuin tytön isoveli”, Edwards kertoo tyytyväisenä. ”Se oli todella suloista.”
The Creator on itsenäinen elokuva, joka ei pohjaa mihinkään jo olemassa olevaan franchiseen. Tällaiset tarinat ovat muuttuneet viime vuosina yhä harvinaisemmaksi herkuksi Hollywoodissa; se erottuukin siis heti edukseen markkinoille puskettavan loputtoman jatko-osien, reboottien ja uudelleenversiointien kakofonian keskellä.
Ja tällaiseksi Edwards myös tahtoo jättää uutuusteoksensa. Hän ei ole suunnitellut tarinan jatkuvan tästä osasta pidemmälle ja toivoo, ettei sen tuotantostudiokaan pyydä häntä suunnittelemaan sille enempää sisältöä.
”Pidän lopetuksista todella paljon. Suosikkiosuuteni tarinoissa on niiden loppu. Siinä ikään kuin pudotetaan mikrofoni. — Joten kun rakennan tarinoita, työskentelen aina takaperoisesti aloittaen sen lopusta ja yritän pönkittää sen huipentuvuutta niin paljon kuin mahdollista”, Edwards avaa luomisprosessiaan lehdistötapahtuman osallistujille.
Hän kuitenkin vitsailee heti perään ajan hengen nimessä, että todennäköisesti parin vuoden päästä hän on vetämässä tätä lausuntoaan takaisin: ”Ai niinkö sanoin? Eihän toki. Ainahan sen oli tarkoitus olla trilogia.”
—
The Creator saa elokuvateatteriensi-iltansa huomenna perjantaina 29. syyskuuta. Lue Episodin arvio täältä.
Elokuvan virallisen trailerin pääsee vilkaisemaan alta.