Vuoden 1995 Oscar-pöydän putsanneen Forrest Gumpin muistettavimpiin kohtauksiin kuuluu päähenkilön kolmen vuoden juoksu halki Yhdysvaltojen. Oli kuitenkin hyvin lähellä, ettei koko juoksua olisi kuvattu.
Ohjaaja Robert Zemeckis ja elokuvan tähti Tom Hanks halusivat kuvata juoksukohtaukset oikeissa lokaatioissa ympäri maata. Paramount Studios säikähti ideasta koituvaa hintalappua ja käski Zemeckisiä leikkaamaan kohtaukset koko käsikirjoituksesta.
Lue myös: Tiesitkö tätä? Yksi 80-luvun rakastetuimmista elokuvista meinasi jäädä kuvaamatta – syynä Coca-Cola
Hanks ja Zemeckis pitivät juoksua niin merkittävänä osana Forrest Gumpin tarinaa, että päättivät yhdessä maksaa koko lystin omasta pussistaan. Tämän lisäksi Hanks värväsi mukaan veljensä Jim Hanksin, joka pystyi matkimaan Tomin juoksutyyliä sen verran mainiosti, että tätä käytettiin laajoissa kuvissa, Tomin keskittyessä lähikuviin.
Saadakseen ympäri Yhdysvaltoja kuvattavat kohtaukset toteutettua Hanks teki studion kanssa sopimuksen: hänen normaalin (siihen aikaan jo suht korkean) palkkionsa sijaan, näyttelijä ottaisi osuuden elokuvan tuotoista. Kuten jälkeenpäin tiedämme, tämä sopimus osoittautui erittäin rahakkaaksi – Hanks tienasi hittielokuvasta yli 60 miljoonaa dollaria.
Lähde: Business Insider