News of the World

Perinteinen western, josta voi löytää nykyaikaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

18.3.2021 16:22
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.02.2021

Tom Hanks (s. 1956) on tehnyt vuosikymmeniä kestäneen uran Hollywoodissa, mutta hän ei ole vielä näytellyt lännenelokuvassa ennen News of the Worldia. Toy Story -animaatioiden karjapaimenta ei lasketa!

News of the World on ensimmäinen western myös brittiohjaaja Paul Greengrassille. Hanks esitti nimiroolia Greengrassin jännitysdraamassa Captain Phillips (2013), joten lähtökohta uudelle yhteiselle projektille on lupaava.

Alun perin elokuvan piti tulla Suomessa valkokankaille, mutta Fox-studion tuotanto siirtyi ensin Disney-kaupan jälkeen Universalille ja sitten Netflixin valikoimaan Yhdysvaltain ulkopuolella.

News of the World perustuu Paulette Jilesin vuonna 2016 ilmestyneeseen romaaniin, jota ei vielä ole suomennettu. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1870, jolloin Yhdysvaltain sisällissodan päättymisestä oli kulunut viisi vuotta. Aivan kuin Captain Phillipsissä, Hanks on kapteeni mutta tällä kertaa rahtilaivan sijaan armeijan maavoimissa. Sodan jälkeen kapteeni Jefferson Kyle Kidd on hankkinut elantonsa lukemalla sanomalehdistä uutisia yleisötilaisuuksissa. Kidd kiertää kaupungista toiseen ja kerää kymmenen sentin kolikoita uutisia kaipaavilta kuulijoilta.

Eräällä lukumatkallaan Kidd löytää erämaasta kaatuneet vankkurit ja kohtaa nuoren valkoihoisen tytön (Helena Zengel) pukeutuneena intiaanipukuun. Kidd ottaa vaiteliaan tytön mukaansa ja yrittää viedä hänet viranomaisten hoiviin, mutta se ei onnistukaan helposti.

Asetelmasta lähtee käyntiin matkakertomus, josta tulee väistämättä mieleen toinen Netflixin alkuperäiselokuva. Joulukuussa ilmestyneessä The Midnight Sky -tieteistarinassa George Clooneyn esittämä harmaapartainen ikääntynyt mies hieman samaan tapaan kohtasi vähäpuheisen nuoren tytön ja joutui ottamaan tämän mukaan vaaralliselle matkalle. Siinä missä The Midnight Sky ei onnistunut tempaamaan katsojaa mukaansa, News of the World onnistuu.

Hanksin esittämästä sotaveteraanista on onnistuttu tekemään kiinnostava alusta alkaen. Uutisia lukevassa hahmossa voi nähdä rinnastuksia moderniin fake news -aikakauteen. Kidd on todenpuhuja, joka kohtaa matkallaan myös vallanpitäjiä, jotka ovat keksineet omat totuutensa ja huijaavat muita. 

Toinen tärkeä tekijä elokuvassa on nuori Helena Zengel, joka teki läpimurtonsa saksalaisdraamassa System Crasher. Hänestä löytyy roolin kaipaamaa uhmakkuutta ja energiaa. Zengel sai vakuuttavasta sivuosastaan Golden Globe -ehdokkuuden, eikä Oscar-ehdokkuuskaan olisi yllätys.

News of the World on perinteinen western, josta voi löytää nykyaikaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Dariusz Wolskin kuvaamat laajat maisemat olisivat takuulla näyttäneet hyvältä valkokankaalla. Greengrass tunnetaan Jason Bourne -toimintaelokuvista, joita hän on tehnyt intensiivisen realistiseen tyyliin entisen dokumenttiohjaajan otteella. Sellaista elokuvaa odottaville News of the World on ehkä pettymys, mutta se tarjoaa onneksi jotain muuta: vahvan draaman, jonka jännite kestää alusta loppuun.

Jussi Huhtala

News of the World -elokuvan traileri

Lisää luettavaa