Vuonna 1999 kolme tuntematonta näyttelijää siivitti metsässä kuvatun pikkubudjetin kauhuelokuvan yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmäksi indie-elokuvaksi.
Elokuva oli tietenkin ns. found footage -kauhugenren suurelle yleisölle tuonut Blair Witch Project. 60 000 dollarilla tehdyn elokuvan näyttelijöiden Heather Donahuen, Joshua Leonardin ja Michael C. Williamsin sanotaan tienanneen rooleistaan tuhat dollaria per päivä, saaden kahdeksan kuvauspäivän jälkeen palkkioksi 8000 dollaria.
Korvauksesta sopiessaan näyttelijät tuskin osasivat arvata, että tämä pikaisesti kuvattu pikku projekti päätyisi paukuttelemaan lippuluukkuja yli 250 miljoonan dollarin edestä – tai etteivät he saisi nauttia elokuvan menestyksen hedelmistä.
Blair Witch Projectin tehokas markkinointi nojasi ajatukseen siitä, että elokuvan “löydetty” materiaalia oli täysin aitoa, ja että päähenkilöt olisivat oikeasti kateissa. Tämän takia tuotantoyhtiön sanotaan kieltäneen näyttelijöitä mm. osallistumasta elokuvan ensi-iltaan Cannesissa ja pidättäytymään ottamasta vastaan näyttelijän töitä.
Samalla, kun näyttelijöiden naamat loistivat markkinointimateriaaleissa ympäri maailmaa, tekivät Donahue, Williams ja Leonard erinäisiä pätkätöitä elättääkseen itsensä. Kun Blair Witch Project rikkoi 100 miljoonan dollarin rajapyykin Yhdysvalloissa, saivat näyttelijät omien sanojensa mukaan kiitokseksi hedelmäkorit.
Vuonna 2000 näyttelijät haastoivat studio Artisan Entertainmentin oikeuteen ja sopivat lopulta saavansa kukin n. 300 000 dollaria usean vuoden aikana maksettavissa erissä. Tuotantoyhtiö Haxan Films ja elokuvan sijoittajat olivat tässä vaiheessa tienanneet elokuvalla n. 35-40 miljoonaa dollaria.
Lähde: Variety