Kuten kauhuelokuvissakin yleensä tapahtuu, on kaikki hyvin, kun Blair Witch alkaa. Sillä on selkeä, järkevä lähtökohta: aikaa on kulunut kuin reaalimaailmassa, ja alkuperäisessä vuoden 1999 The Blair Witch Projectissa kadonneen Heatherin pikkuveli on kasvanut aikuiseksi. Siskon kohtalo on vaivannut James Allen McCunen esittämää Jamesia koko hänen elämänsä. Niinpä hän ystävineen päättää lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tarkoitus on lähteä Black Hillsin metsiin etsimään johtolankoja Jamesin ystävättären Lisan (Callie Hernandez) kuvatessa retkeä koulun dokumenttiprojektia varten.
Dokumentin tekeminen on ollut found footage -elokuvien peruskauraa lajityyppivillityksen hyvässä ja pahassa aloittaneen The Blair Witch Projectin jälkeen. Se on hyvä tekosyy yleensä karun kohtalon kokevien ihmisten runsaille tallennusvälineille ja perustelee miksi kuvaaminen jatkuu silloinkin, kun järkevä ihminen juoksisi ja lujaa. Blair Witch kumartaa vanhoille tekniikoille päivittäen samalla konseptin tähän päivään. Elokuvaan syntyy hauska metaväre, kun kauhuelokuvien pahaenteinen kameran äkillinen nousu yläilmoihin onkin päähenkilöiden kauko-ohjattavan kuvauskopterin ottamaa kuvamateriaalia.
Mutta kuten kauhuelokuvissa tavataan mennään huonoon suuntaan, rysähtää Blair Witchkin elokuvana lupaavan alun jälkeen pöheikköön. Vaikka periaatteessa kyseessä on jatko The Blair Witch Projectille, muuttuu Blair Witch käytännössä sen uusinnaksi. Kinasteleva ryhmä kiertää ympyrää ja törmää tuttuihin tikku-ukkoihin. Kaikki jännitys vain loistaa poissaolollaan, koska tällä kertaa konsepti on tuttu ei vain vuoden 1999 pikkuklassikosta vaan myös kaikista sen lukemattomista jäljittelijöistä. Kaiken lisäksi elokuvan alkupuoli on niin täynnä epäuskottavia, ääniraitatörähdysten saattelemia säikyttelyitä, että kauheuksien alkaessa ne eivät enää edes huvita vaan lähinnä ärsyttävät.
Katsojalla oli lupa odottaa enemmän, sillä ohjaaja–käsikirjoittaja-kaksikko Adam Wingard ja Simon Barrett ovat osoittaneet hallitsevansa kauhun ja jännityksen muun muassa V/H/S-antologioiden lyhäreillään sekä elokuvilla kuten You’re Next ja The Guest. Huolimatta yhdestä aidosti yllättävästä hetkestä edellä mainittuihin tikku-ukkoihin liittyen metsässäjuoksentelussa vain ei enää riitä materiaalia jännittävään elokuvaan. Ei edes tiiviisti puolitoistatuntiseen sellaiseen.
Vuonna 2000 ilmestyi vielä typerämpi jatko-osa Book of Shadows: Blair Witch 2, jossa metsän noidan kiroukseen sekoitettiin typeriä aikavääristymiä. Epäonnekseen Blair Witch kopioi näitä elementtejä tuhoten lopunkin vähäisestä jännityksestään, kun mikä tahansa on mahdollista ilman että asioita edelleenkään tarvitsee mitenkään selittää tai tuoda päätökseensä.